|
|
Tarinaviekku!
Tänne saatte kirjoitella tarinoita kissoistanne jotka oppivat mestarinsa kanssa tai elelevät klaanielämäänsä. Annamme teille kokemuspisteitä luettuamme tarinanne ja niiden kautta hahmonne voi päästä ylemmälle tasolle :) Enemmän tietoa löydät tästä Tasot-kohdasta.
Muistakaa, että saatte kirjoittaa vain kolme tarinaa ennen kuin niihin on vastattu!
| Nimi: Syyspentu |
20.05.2012 18:05 |
Jatkoa tulossa Varis ;3
Pyry ja Käppänä vaihtoivat hämmästyneitä katseitaan ja näyttivät hyvin mietteliäiltä.
"Me emme voi jättää teitä tänne" miukaisin rohkaisevasti.
"Mutta se on liian vaarallista" Valkoinen kolli sanoi nopeasti ja katsoi Orvokkia merkitysevästi. Oliko hän siis Orvokin pentujen isä?
"Ja miten me edes pääsisimme täältä?" Kehrä sanoi epävarmana mutta lempeällä äänellä.
"Keksimme kyllä jotain" Varispentu vieressäni sanoi lupaavalla sävyllä. Nyökkäsin jälleen.
"Emme lähde täältä ilman teitä" kuiskasin ja katsoin Orvokkia. Olisi sääli jos hän synnyttäisi, mutta pennut tapettaisiin. He kaikki vaihtoivat katseitaan, kuin ajatuksiaan ja katsoivat sitten meitä.
"Selvä, kyllähän te yrittää saatte" Käppänä raakkui mietiskellen. Nyökkäsin hymyillen ja kohtasin Varispennun liilan katseen.
"Haluaisin tietää...oletteko kaikki samaa perhettä" hihkaisin katsoessani Kehrän harmaantunutta kilpikonnakuviota, Käppänän harmaantunutta turkkia, Pyryn valkoista ja pitkää turkkia, Orvokin harmaa laikukasta kehoa, Neilikan kellertävää turkkia. He naurahtivat kaikki samaan ääneen.
"Siis minä ja Käppänä olemme niin sanottu "pari"" Kehrä katsoi rakastavasti puolisoaan. Käppänä kehräsi hilpeästi.
"Me saimme neljä pentua, mutta kaksi tapettiin rangaistukseksi. Vain Orvokki ja Neilikka jäivät meille" Käppänä jatkoi ja katsoi kahta tytärtään.
"Minun taas vanhempani tapettiin kun olin pieni. Tapasin heidät ja rakastuin tähän kauniiseen naaraaseen" Pyty kehräsi ja nuolaisi Orvokin päätä. Kehräsin kun katsoin kukkivaa rakkautta huokaisten.
"Nyt taas odotan pentuja, mutta pelkään että jos nekin tapetaan" Orvokin ääni hiljentyi loppua kohden kun tämä katsoi kauhuissaan minua ja Varispentua. Nyökkäsin ymmärtävästi.
"Parempi syy saada teidät pois" Varispentu hymyili lohduttavasti. Neilikka kehräsi hilpeästi ja sulki silmänsä. Menkää te nyt ja tulkaa illalla takaisin. Siihen mennessä miellä pitäisi olla jo suunnitelma kasassa" Varispentu neuvoi iskien silmäänsä. Käppänä ja muut nyökkäsivät ja alkoivat hitaasti poistua tästä vankiluolasta. Heti kun Neilikan hännänpää oli poistunut näkyvistä, minä ja Varispentu käännyimme toisiimme päin.
"Miten muka keksit jonkin keinon?" äyskähdin mietteissäni. Hän virnisti ja kohautti lapojaan "Minulla on kyllä yksi idea." Höristin korviani ja katsoin odottavasti Varispentua.
"No antaa kuulua" hymyilin. Varispentu vetäisi henkeä ja sulki hetkeksi silmänsä ja avasi ne uudelleen, ilkikurisen näköisenä.
"Jos he valehtelisivat jphtajalleen että he hakisivat meille juomaa. Me lähtisimme sitten tuota aukkoa pitkin ja eivätkö he sanoneet että se vie joen luokse?" kolli supisi. Nyökkäsin hymyillen.
"Joten tapaisimme siellä" hän pörhisti rintaansa iloisena.
"Muuten hyvä mutta..." nau'uin.
"Mitä?" Kolli kysyi hämmillään.
"Miksi he uskoisivat että tarvitaan viisi kissaa tuomaan meille vettä?" naurahdin.
"Ööh...." Varispentu mietti ja löi tassullaan itseään päähän.
"No kerrotaan tuo kuitenkin heille" sanoin lempeästi ja nuolaisin tämän poskea. Kolli hymyili minulle kiitollisesti.
"Eli suunnitelma on tämä" aloitin ja katsoin kaikkia kissoja, jotka katsoivat keskittyneenä minua hiljaa.
"Että sanotte pommollenne että että haette meille vettä. Kuitenkin lähtekää joen viertä pitkin paikaan, jossa tuo kolo loppuu" sanoin ja osotin ulospääsy koloa. He kuuntelivat yhä vaiti.
"Sitten mekin tulemme mukaan ja lähdemme yhdessä pois" Varispentu lopetti hymyillen.
"Muuten hyvä" Kehrä lausui lempeällä äänellään. "Mutta minne me menemme kun olemme pääseet täältä pois? Meillä ei ole kotia" vanha naaras lausui surullisena. Luimistin korviani ja katsoin Varispentua. He mutisivat jotakin kun me mietimme.
"Hei tulkaa klaaniimme!" hihkaisin ja katsoin säteillen viittä kissaa. He näyttivät yllättyneiltä pyynnöstäni niinkuin kolli vieressänikin.
"Toki!" Orvokki hihkaisi "jos se päälliköllenne käy" naaras hymyili iloisesti ja painautui rakastavasti Pyryn turkkiin. Hymyilin jälleen ja ajattelin itseni Orvokin paikalla. Ja toki jonkun toisen kollin Pyryn tilalla. Punastuin hieman ja katsoin tassujani. Pitkään aikaan mieleeni piirtyi kuva Riekkosulasta joka itki peräämme, Tunturisielun rinnalla.
"Noniin me lähdemme!" Käppänä hymyili ja lähti linkaten pois pesästä. Katsoin jälleen kun he hävisivät.
"Lähdetään" Varispentu kehräsi ja pukkaisi lapaamme. Pääsemme pian kotiin! Lähdimme kolon luokse ja katsoimme sen piemyttä. Aloin hyräilemään ja tassuni alkoi hehkumaan. Lähdimme kävelemään tunnelia pitkin. minua alkoi unettaa. Minun teki mieli nukkua, nukahtaa taas emoni lämpimän krhon viereen. Tunsin ilmavirtauksen, joten lähestyimme uloskäyntiä Pysyin valppaana ja astuimme ulos.
"Meillä on nyt kiir joten lähdetään!" Kuulin Pyryn äänen. Valkea kolli hyppäsi eteemme muut neljä kissaa vierellään.....
Varis jatkoa? >:3 |
Vastaus:
Wow o.o taas pitkää pötköä ^^
-Jäämyrsky |
|
| Nimi: Varispentu |
20.05.2012 15:43 |
//Jatkan Syys ;3
Valkea lihaksikas kolli katsoi meihin ja viskasi sitten pari hiirtä eteemme.
"Toivottavasti nämä ovat tuoreita...Tähtiklaani antaisi takuulla parempaa.", vinkaisin
Valkea kolli oli ollut lähdössä, mut nyt hän kääntyi kuin salama. Hän katsoi meihin kiihkeästi ja maukui:
"Uskotteko Tähtiklaaniin? Mistä te tulette pennut?"
"Puhutko kieltämme?", Syyspentu miukui uteliaasti ja odotti vastausta
Valkea kolli rauhottui hiukan ja istui alas. Sitten hän kysyi meiltä:
"Miksi he haluavat teidät uhrata?"
"He taisivat...nähdä kykyjämme...", nolostuin hiukan
"Kuinka niin? Onko teillä jotain erikoisia kykyjäkin?", kissa maukui
"No kun...olemme Tähtiklaanin pennut.", Syyspentu tunnusti
"Siis...", kissa tausi tajuta
"Olen Syyspentu, ja tässä on Varispentu.", Syyspentu esitteli meidät
"Minä olen Pyry...", valkea kolli maukui
"Uhrataanko sinutkin? Vai elätkö näiden keskuudessa?", miukaisin
"Olen orja, enkä todellakaan ainoa.", Pyry vastasi
Huomasin, että jostain ruli muita kissoja. Yksi heistä ontuikin jo kokonaan.
"Nämä ovat Neilikka, Orvokki, Kehrä ja Käppänä. Hekin ovat orjia.", Pyry sanoi
Näin, kuinka vanha naaras tuli varovasti meitä kohti. Hänen kilpikonnakuvioinen turkkinsa oli jo aika harmaantunut.
"Pyry...mitä heille ollaan tekemässä?", naaras maukui
"Kehrä...heidät uhrataan..", Pyry vastasi synkkänä
Katsoin orjakissoja. He olivat melko laihoja, paitsi yksi joka oli tiineenä. Ontuva kolli ontui luoksemme.
"Minä olen siis Käppänä...", hän aloitti
Käppänä kertoi meille koko tarinansa. Kuinka hän oli nuorena joutunut jo orjaksi ja alkaessaan ontua häntä oli alettj haukkua Käppänäksi. Syyspentu näytti surulliselta. Minäkin säälin kissoja. Sitten yhtäkkiä se vanha naaras ohjasi meidät vankilan reunamille. Näin edessämme tunnelin.
"Paetkaa tuon kautta. Me olemme liian isokokoisia siihen.", Kehrä naukui kähisten
"Jäätte tänne?", miukaisin
"Emme mahdu tuonne. Menkää vain, ansaitsette sen.", Pyry naukui taas
Kohtasin Syyspennun katseen. Kuin olisimme vaihtaneet ajatuksia. Käännyin kissojen puoleen taas:
"Me autamme teidätkin täältä!", miukaisin urheasti ja Syyspentu nyökkäsi
//Tönkkö tarina...mut Syys jatkoa? >:3 |
Vastaus:
Hieno tarina ;)
-Jäämyrsky |
|
| Nimi: Syyspentu&Ruskalehti |
18.05.2012 15:45 |
Jatkan Varis! :3
Katsoin pelon ja surun sekaisimien silmin Varispentua. Vinkaisin säälittävästi katsoen luolaa ympärillämme. Emme ikinä pääsisi täältä pois.
"Varispentu..." kuiskasin palan tarttuessa kurkkuuni. Kolli katsoi minuakin peloissaan, liilahtavat silmät tuikkien.
"Niin?2 hän kysyi ja käveli luokseni kun näki etten minä pystynyt.
"Minua pelottaa.... Minulla on ikävä äitiä ja isää" miu'uin ihan hiljaa. Hyvä että sitä edes kaikuvassa luolassa kuuli. Suljin silmäni ja tunsin kun hän painoi päänsä rohkaisevasti niskalleni.
"Älä huoli, lupaan että pääsemme täältä pois" hän yritti kuulostaa rohkaisevalta, mutta kuulin kuinka pelko ja epävarmuus kuulsi sen lävitse.
"Minullakin on ikävä äitiä ja isää" hän lisäsi lempeästi. Aukaisin silmäni ja katsoin harmaata kollia ujosti hymyillen.
"Luotan sinuun" kuiskasin ja katsoin paikaa josta meidät oli heitetty sisään.
"Me varmaan tarvitsemme lepoa" kuiskasin, johon kolli vastasi nyökäten. Olin toden totta rätti väsynyt ja tassuihini sattui. Onneksi vielä ei ollut yö, joten tässä luolassa näki.
"Totta. Kun olemme levänneet" hän haukoitteli kesken lauseen "ehkä jaksamme miettiäkkin paremmin" hän totesi. Nyökkäsin hieman hymyillen ja katsoin nurkkaa. Lähdin sinne päin, kiersin paikallani pari kertaa ja kävin makuulle. Katsoin kun kolli käveli perässäni ja kävi viereeni makaamaan. Suljin hitaasti sitten silmäni.
"Tervetuloa taas nuori naaras" kuulin tutun ja lempeän naaraan äänen. Katselin ympärilleni ja tunnistin heti liilat silmät sekä syvän meripihkanväriset silmät. Hymyilin arasti ja katselin ympärilleni, odottaen että Varispentu tulisi. Kuulinkin pian tassutusta ja esiin juoksi harmaa kolli. Hymyilin ja naukaisin iloisesti. Kollinkin naamalle levisi hymy ja hän juoksi luokseni. Tällä kertaa hän pääsikin. Hän saapui rinnalleni ja käänsimme päämme samaan aikaan katseita kohtia.
"Tervetuloa sinullekkin nuori herra" innokkaampi ääni lausahti.
"Taas" rauhallinen mutisi hyvän tahtoisesti.
"Oliko teillä jotain asiaakin?" kysyin pian. He ilmeisesti hymyilivät.
"Tottakai oli" innokas ääni vastasi nopeasti ja varmasti. Höristin korviani j akatsoin vakaana silmiä.
"Kuten tiedätte olette hyvin pahassa pulassa" rauhallinen aloitti.
"Olisi kiva tietää nimenne" Varispentu sanoi väliin virnistellen. Nyökkäsin vahvistukseksi. Kuului syvä huokaus.
"Hyvä on" kelta silmäinen vastasi. Tuuli tuiversi yllättäen turkkiani.
"Olen Meripihka" tuuli kuiskasi hiljaa korvaani. En ollut varma oliko Varispentu kuullut tuon nimen, mutta tuo katsoi arasti hymyillen liila silmäistö naarasta. Hän oli ilmeisesti kuullut vain hänen nimensä.
"Kiitos" kuiskasin hiljaa hiukan kumartaen. Meripihka nyökkäsi hymyillen ja katsoi liila silmäistä kissaa.
"Niin kuten sanoin olette pahassa vaarassa" tämä toisti "He aikovat uhrata teidät jumalilleen." Kallistin hieman päätäni katsoen tätä.
"Mitä uhraaminen tarkoittaa?" Varispentu kysyi rohkeasti. Kuului taas huokaus.
"Te vain tykkäätte keskeyttää" Meripihka sanoi. Virnistimme.
"Uhraaminen on....No kiltisit sanottu se tarkoittaa että pääsette tähtiklaaniin" toinen selitti rauhallisesti hymyillen. Vilkaisin Varispentua ja sävähdin hieman. Niskakarvani nousivat pystyyn.
"Eli me voimme..." keskeytin sillä en pystynyt jatkamaan. He nyökkäsivät lempeästi hymyillen. Nyökkäsin ja kehotimme tätä jatkamaan.
"Eli olette todellakin vaarassa" nimetön naurahti" He eivät osaa kieltänne, joten heille on turha puhua. Heidän päälikkönsä osaa hieman ja viisi kissaa. Ne viisi kissaa uskovat tähtiklaaniin sillä ovat klaanien jälkeläisiä. he auttavat teitä kaikella mahdollisella tavalla" hän kertoili. Nyökkäsin ja pistin tuon kaiken mieleeni.
"Nyt on teidän aikanne..." Meripihka aloitti.
"Mutta mistä he tietävät meidän olevan tähtiklaain" änkytin nopeasti.
"Näytämme heille pian unen" sanoi aavemmaisen kylmä ääni. Värähdin ja odotin että kaikki pimenesi. Kävikin toisin päin ja kaikkialle tulvi kirkasta valoa. Näin vielä hetken viisi kissaa, jotka katsoivat meitä erivärisin silmin iloisesti hymyillen.
"Olemme..." he aloittivat, mutta silmäni sävähtivät auki.
Henkäisin ja katsoin ympärilleni. Varispentu hymyili minulle lempeästi ja nousi seisomaan. Minä venyttelin hieman ja katsoin ulos ansasta. Olimme nukkuneet hyvin kauan, sillä nyt oli jo uusi aamu. Haukottelin ja nousin seisomaan.
"Nonini ruokaa" kuuli näänen ja käänsin pääni salaman nopeasti pääni sen suuntaan.
"Kuka siellä" sihahdin ja työnsin pienet kynteni esille. Varispentukin sähähti ja katsoimme sisään tulo kohtaa. Pian sisään astui valkoinen, suuri sekä lihaksikas kolli.....
Varis jatkoa ;3
Ruskalehti:
Katsoin leirin maata haikeana, melkein itkien. Syyspentu, sekä Varispentu olivat kadonneet. Annoin pienen kyyneleen valua poskelleni ja kimmeltää siinä hetkisen. Huokaisin syvään ja katsoin edelleen kahta tassun jälkeä. Siinä olivat Syyspentu ja Varispentu pari päivää sitten leikkineet. Riekkosulka ja Tunturisielu olivat kadonneet jonnekkin. Päätin mennä katsomaan heidän uusia pentujaan, jotka Riekkosulka oli antanut Kirkassydämmen hoiviin. Katsoin kun pikkuset vinkuivat hieman ja imivät kuningattaren lämmintä maitoa. Musta naaras poikkoili oranssin naaraan viereen. Tiesin jo heidän nimensäkkin. Revontulipentu oli naaras, jolla oli oranssin, keltaisen sekä ruskean kirjava turkki. Keiltäköhän he olivat saaneet ne värit? Täpläpentu taas oli kilpikonnakuvioinen naaras. Yöpentu oli musta naaras. Ainut kolli, joka oli myös tumman sävyinen oli Pimeäpentu. Kaikki pennut olivat niin suloisia. Miksi minun oli pitänyt hankkiutua riitoihin Tunturisielun kanssa. Hän oli ollut paras ystäväni...ainut ystävänikin. Huokaisin syvään ja katsoin pentuja hieman hymyillen. Nousin seisomaan ja lähdin pois pentutarhasta. Aika meni niin nopeasti...Mutta missä Tunturisielu ja Riekkosulka edes olivat? Katselin leiriä ja menin ensimmäisen soturin luokse kenetkä näin, joka oli Saniaisturkki.
"Hei!" huudahdin ja kolli pysähtyi, katsoen minua.
"Niin?" hän nau'kui kysyvällä äänellä, kallistaen hitusen päätään.
"tiedätkö minne Riekkosulka ja Tunturisielu menivät?" kysyin nopeasti, en tiennyt miksi pelkäsin. Kolli kohautti lapojaan ja katseli kaikkialle.
Näin viimeksi kun Tunturisielu juoksi leiristä pois ja pian perään lähti Riekkosulka" Saniaisturkki totesi epävarmana. (Kaikki ovat kadonneet) mietin haikeana. Katsoin saniaistunnelia pohtien. Pitäisikö minun...Ei, päätin ja pudistin tiukasti päätäni. Asia ei kerta kaikkiaan kuulunut minulle. Lähdin kävelemään leiriä ympäri tylsyyttäni.... |
Vastaus:
Ruskalehdelle 7 kp =)
~Lupiini~ |
|
| Nimi: Tunturisielu |
17.05.2012 13:55 |
(Riekkosulka on todella surullinen..) ajattelin masentuneena. Harpoin metsään ja suuntasin joelle. Haistoin tähän mennessä kahden pennun hajun, joka katosi äkisti. Murahdin ja lähdin ravaamaan eteenpäin ja jonkin ajan päästä sain kiinni hajusta. Seurasin pientä ja valjua hajuvanaa ja saavuin pian alueelle, jossa ei ollut minkään klaanin tuoksua. Haistoin myös mäyrän. Irvistin ja juoksin eteenpäin.
Pian löysin kaksi pelästynyttä pentua puunjuurelta. Niiden edessä seisoi suurin näkemäni mäyrä koskaan. ''Sinähän et heihin koske!'' sähisin mäyrälle ja loikkasin suuren eläimen selkään. Mustavalkoinen metsänelävä ulvaisi ja haparoi kynsillään otetta minusta. ''Isä!'' kuulin Syyspennun kiljahduksen. Mäyrän kynnet sipaisivat kylkeäni ja lennähdin maahan. (En voita sitä näin.. Pakko muuttua) ajattelin ja heilautin häntääni. Karjahdin taivaalle ja turkkini värjäytyi taas kullankeltaiseksi. Pennut pyöräyttivät silmiään hämmästyksestä. Ympärilläni hehkui kuin valo olisi palanut. Paljastin veitsenterävät, sähköä huokuvat kynteni ja raapaisin mäyrän kuonoa. Kierähdin ilmassa ketterästi ja potkaisin eläimen kauemmas. Loikkasin taaemmas, Varis- ja Syyspennun viereen. ''Pian nyt! Kiivetkää puuhun! Mäyrät eivät osaa kiivetä'' sihahdin. Varispentu meni edeltä ja ennen, kuin Syyspentu lähti kiipeämään, kuiskasin: ''Syyspentu. Vaikken ole oikea isäsi, teit minut ylpeäksi'' Naaraan pupillit laajenivat ja tuo kapusi Varispennun jäljessä. Loikkasin mäyrää päin ja tunsin kipua vatsassani. Iskin tuota kumminkin leukaan, mutta lennähdin itse puunrunkoa vasten. Kivuliaat aallot pyyhkivät ruumistani. (En kestä enään kauaa..) ajattelin ja näin vain heikosti lähestyvän mäyrän. (Tähtiklaani, suo minulle voimasi!) rukoilin mielessäni ulvahtaen taivaalle. Salama osui hehkuvaan turkkiini ja tunsin voiman sykkivän kahta kovemmin. Huohotin voiman suuruudesta ja tiesin, että voimani olivat kaksinkertaistuneet. Loikkasin mäyrän selkään ja raavein kivuliaan haavan eläimen niskaan. Mäyrä karjaisi ja sai hampaillaan kiinni niskastani. Rimpuilin avuttomana otuksen otteessa. Sitten, suuri energia-aalto pyyhkäisi kehoni läpi ja sai aikaan suunnattoman salaman. Mäyrä irroitti otteensa ja näemmä tuo kuoli iskun suuruuteen. Lennähdin maahan, enkä kyennyt liikauttamaan itseäni elämisen merkiksi. Näin heikosti kauniin, vaalean naaraan. ''Riekkosulka..'' kähisin ja katsoin kaunista puolisoani. ''Rakastan sinua.. Enemmän kuin ketään maailmassa.. Mutta nyt, tiemme eroavat.. Pidäthän pennuistamme huolta?'' kysyin ja tunsin, kuinka sähkö virtasi veressäni. ''Tunturisielu!'' Riekkosulka ulvaisi. ''Älä huoli.. Ei minulla ole hätää..'' kuiskasin ja katsoin naarasta kullankeltaisilla silmilläni. //Jatkoa Riekko? :3 |
Vastaus:
Wyääh, mitä tapahtuu!? 11 kp.
~Lupiini~ |
|
| Nimi: Riekkosulka |
15.05.2012 21:27 |
//Jatkan Tunturi ;3
Katsoin rakastani katse lasittuneena. Tunturisielu näytti vähän vaivautuneelta.
"Mikä turkissasi on?" kysyin kauhistellen
"Hän on jokin demoni, tullutkin aina tuhoamaan klaanimme!" Pitkähäntä huusi
"Älä puhu rakkaastani noin!" katsoin tulistuneena raidalliseen kolliin
Pitkähäntä hiljeni. Hän katsoi kuitenkin Tunturisielua, vähän niin kuin monet muutkin. Katselin ympärilleni.
"Lakatkaa tuijottamasta häntä!" huusin sihahtaen kissoille
Monet havahtuivat ja poistuivat tehtäviinsä. Meinasin mennä kollin luo, mutta kuulin pentujen vikinän. Jouduin palaamaan pentutarhalle. Hetkinen...en ollut nähnyt Varis-ja Syyspentua koko päivään, en edes aamulla.
"Kirkasydän, oletko nähnyt Varispentua ja Syyspentua?" kysyin naaraalta
"En. Kuinka niin?" Kirkassydän maukui
Loikkasin ylös ja katsoin Kirkassydämeen suoraan ja vastasin hänelle:
"Koska en ole nähnyt heitä koko päivään."
Kolusin koko pentutarhan läpi ja samoin kuin koko leirin. Tunturisielu tuli luokseni vikkelästi. Hänen turkkinsa valo oli jo hiipumassa.
"Mikä hätänä Riekkosulka?" kolli maukui
Nojasin kollin lapaan ja kyyneleet valuivat poskilleni ja siitä maahan. Vastasin:
"Syyspentua ja Varispentua ei löydy mistään..."
"Mitä?" Tunturisielu valpastui
"Olen etsinyt kaikkialta!" paruin vuolaasti
Sitten juoksin kyyneleet silmissä takaisin pentutarhalle. Käperryin neljän pennun suojaksi ja kyyneliäni taisi tippua pikkuistenkin päälle. Myöhemmin Tulitähti tuli luokseni.
"Riekkosulka..." päällikkö aloitti
Nostin katseeni ja katsoin päällikön vihreisiin silmiin. Tulitähti huokaisi hiljaa.
"Heidän tuoksunsa katosi joella..." päällikkö laski päänsä
"Eih! Ei heitä...ei pikkuisiani..." suuremmat kyyneleet valuivat maahan
Ajattelin, kuinka rakkaat pienokaiseni tippuivat hyytävään veteen ja kiljuivat nimeäni, vaikken kuulisi sitä. Ja kuinka he makaisivat joenpohjassa. Tulitähti laski häntänsä lavalleni lohduttavasti.
"Tähtiklaani...anna heidän olla elossa...", rukoilin
Lehväpilvi kävi viereeni makuulle ja nuoli selkääni hiljaa. Nyyhkin ja tärisin. Pennut nukahtivat viereeni. Itkin yksin yömyöhään ja ajattelin Varis-ja Syyspentua. En kestänyt kamalimpia ajatuksiani. Näin maassa vieressäni kahdet tassunjäljet. Varispennun ja Syyspennun. Laitoin tassuni jälkien päälle ja itkin itseni uneen...
// Tunturi tai Ruska tai molemmat jatkoa? :) |
Vastaus:
Hienoa, 9 kp.
~Lupiini~ |
|
| Nimi: Tunturisielu |
15.05.2012 16:44 |
Harhailin lähellä Pentutarhaa ja kuuntelin pentujen iloisia miukaisuja. Vihdoin työnnyin sisään ja näin Riekkosulan, jonka ympärillä makasi neljä söpöä pentua. ''Nimeämmekö ne?'' kysyin puolisoltani, joka katsoi hievahtamatta pienokaisiaan. ''Toki! Tämän nimi voisi olla.. Revontulipentu'' naaras kuiskasi nuolaisten kirjavan pennun päälakea. Kehräsin myöntyvästi. ''Ja tämän Täpläpentu'' Riekkosulka jatkoi ja katsoi toista naarasta. ''Entä kaksi muuta?'' Mietin mielessäni paljon hienoja nimiä, mutta tiesin, että en voisi käyttää niitä. (Yö syntyy surusta ja kyynelistä.. Ja pimeä verhoaa Myrskyklaanin leirin) muistelin. ''Tässä on Yöpentu... ja tässä Pimeäpentu'' maukaisin koskettaen vuorollaan pentujen turkkeja. ''Eivätkö ne ole hieman synkät nimet näin söpöille pienokaisille?'' rakkaani kuiskasi. ''Ei. Näin on oltava'' mutisin kääntyen pois pesästä.
Ravasin metsään. Suuntasin Nelipuulle, jossa odotti tummanharmaa kissa, jonka naamassa oli paljon arpia. Ne näyttivät hieman jopa tiikerinjuovilta. Iso kolli olikin. ''Noh, Tunturisielu.. Missä ovat pentuni?'' kolli murahti. ''Ne eivät ole sinun, vaikka ne voisivat aikuisena valloittaa vaikka koko metsän, en anna niitä sinulle'' sähisin ja paljastin kynteni. ''Ai, tulit siis kerjäämään taistelua? Saamasi pitää..'' kolli murahti loikaten minua kohti. Raapaisin yhden arvista auki ja veri sokeutti kollin. ''Et saa Yö- ja Pimeäpentua, Viilto! Et ikinä!'' sähisin ja upotin kynteni tuon silmiin. Viilto ulvoi ja huitaisi minut päältään. Olin saanut haavoja ja olin jo väsynyt, mutta Viilto näytti olevan elämänsä kunnossa. ''Tämä onkin helpompaa, mitä luulin'' kolli murahti ivalliseen sävyyn. (On enää yksi toivo..) ajattelin ja karjaisin taivaalle. Vaalea turkkini värjäytyi kullankellertäväksi. Hännänpäässäni paloi valo. Loikkasin Viillon päälle sipaisten tuon kylkeä hännälläni. Kollin turkki välähti ja syttyi palamaan. ''Tunturisielu! Mitä sinä teit!'' Viilto ulvoi yrittäen sammuttaa tulta, mutta se vain paloi palamistaan. ''Oikein sinulle'' murahdin ja istahdin alas. Katsoin, kun kolli alkoi vähitellen palaa kokonaan. Pian se kaatui maahan ja paloi tuhkaksi. ''Hmph.. Yhtä kulkukissaa parempi metsä'' murahdin ja lähdin takaisin leiriin. Sisään astuessani keräsin paljon katseita. Huomasin, että turkkini hohti edelleen kullankeltaisena. ''No, olkoot tämän kerran'' mutisin ja liikuin ketterästi tuoresaaliskasalle. ''Tunturisielu!'' Riekkosulka takanani naukaisi ja tuon katse lasittui, kun näki minut. //Jatkoa Riekkoo? |
Vastaus:
Hienoa ettet IHAN vielä ole sentään eronnut ;D Jännittävä taistelukohtaus! *kuvittelee jännittyneenä kissojen fightia ja mouruntaa samalla kun Viilto sähisee Tunturisielun vieressä* Mitenkäs muuten tuon palojutun opit? :3 aika jännä kun turkkikin sävyttyi tuolla? o.o mahtaako ola magiaa vaiko ninjailua? XD Saat 17 kp! :3
-Jäämyrsky |
|
| Nimi: Lootustassu |
14.05.2012 20:13 |
//Jatkuu//
MIksi sinä hiipailet täällä kuin mikäkin varas" sähähdin mustavalkoiselle kisalle.
"Olin menossa jutelemaan Tulitähden kanssa, mutta silloin haistoin sinut, kotikisu"Korppitassu tuhahti.
"Niin paitsi en ole kotikisu. Se jonka haistoit on tuosta kaksijalan pesästä. Olen myrskyklaanilainen, ettäs sen tiedät" sähähdin ja nousin erakon päältä.
"No pahoiteluni. Mutta olet vasta oppilas. Tuskin saisit kulkea täällä yksinäsi" totesi korppi rauhalisemmin.
"MIksen saisi. Sitä paitsi olen metsässä soturin kanssa." murahdin.
"Äh kai sitten on pakko jättää sinut rauhaan" totesi Korppitassu ja hiipaili pois.
"Noniin jatketaanpa etsimistä" sanoin, kun mutavalkoinen kolli oli kadonnut.
"Minuako etsit?" kuulin Kotikisun äänen aidalta.
"EN!" karjaisin niin kovaa kuin kurkusta sillä hetkellä lähti.
"Ei sitten. Mutta mitä etsit. Voin auttaa sinua" sanoi Kotikisu.
"Kotikisuko autaisi minua" tuhahdin.
"Lyödäänkö vetoa. Jos löydän etsimäsi niin... Niin annat minun kulkea vapaasti metsässä. Jos en löydä... Saat tehdä minulle ihan mitä haluat... Paitsi tappaa" Ehdotti kissa.
"Jälkimäinen ei kuulostanut hyvältä, joten heido" sanoin muristen.
"Tehdäänkö näin, että JOS löydän etsimäsi saan tehdä sinulle mitä tähänsä, paitsi tappaa... Ja JOS en niin sinä saat tehdä ihan mitä tahansa... Jopa tappaa minut" ehdotti Kissa vielä.
"Hmm... siittä voisi tulla jänitävää, hyvä on" Suostuin ehdotukseen. Kolli näytti yllätyneeltä.
"Odota siinä... Eikun niin mitä etsit?" Kysyi kolli.
"Jotakin jonka Yksi soturi voisi antaa rakaalleen"Kerroin.
"okei" sanoi kolli ja loikkasi aidan toiselle puolle.
"JA JOTAKIN LUONOSTA!" huusin kollin perään. Kolli palasi takaisin aidan päälle samantein.
"Voimmeko peruuttaa vedon" sanoi kolli.
"Ei" sanoin totisesti hymyillen.
"Voi juman kekka" tuhahti kotikisu. Sitten tämä katosi metsäsn siimeksiin.
"Tyhmiä nuo kollit" tuhahdin. Kolli kuitenkin palasi pian jotakin suussaan.
"Mikä tuo on?" kysyin kollilta.
"Se on sydämmen muotoinen lehti" kerti kolli.
"Jossa on hampaanjälkesi. Oletko tosissasi" tuhahdin.
"Anna toinne mahdolisuus?" anoi kotikisu.
"Hyvä on. Jos et löydä mitään ennen aurinkohuipun hetkeä minä tapan sinut." sanoin vakavan iloisena. Kolli katsoi minua järkytyneenä, mutta katosi.
Kun aurinkohuipun hetki oli lähellä kolli palasi taas jotain suussaan. Kun kolli tuli lähemmäs näin tämän suussa kiven. Myöhemmin selvisi että se oli sydämmen muotoinen.
"Hyvä on kelpuutan, mutta saat tehdä minulle mitä haluat HUOMENNA, sillä nyt minun pitää lähteä heido" sanoin ja otin kiven mukaani.
"Vaan arvaappa kuka menee huomenna mestarinsa matkaan" sanoin kun olin melkein sovitulla paikalla. Harmaakorva odotikin minua jo...
//jatkuu// |
Vastaus:
"Voi juman kekka!" Repesin tuossa :'D 9 kp.
~Lupiinitähti~ |
|
| Nimi: Varispentu |
14.05.2012 19:13 |
//Jatkan Syys :)
Katsoin kauhuissani kissajoukkoa. Sitten muistin jotain unestamme. Miukaisin:
"Syyspentu..."
Naaras käänsi katseensa minuun, muttei ehtinyt vastata, kun nappasin häntä niskasta ja loikkasin. Yllätyksekseni laskeuduin puun oksalle. Henkäisin ihmetyksestä. Syyspentu kehräsi minulle ja hänen tassunsa loisti. Kissojen silmät olivat olleet pyöristyneet loikastani, ja nyt ne pyöristyivät enemmän. Kissat supisivat keskenään jotain. Sitten yksi niistä rääkäisi jotain ja kymmenkunta kissaa juoksi puuta päin. Puu tärähti niin kovin, että keikahdimme. Vinkaisin kimeästi, kun tipuimme kissojen luo. Ne nappasivat meidät suuhunsa ja lähtivät kantamaan kohti tuntematonta...
***
Pian metsä avartui ja näin vasemmalla mitä valtavimman vesiputouksen. Edessä oli pitkä tukki, jonkä päälle kissat loikkasivat ja lähtivät kävelemään. Katsoin pelokkaasti alas. Alhaalla pauhasi paljon kylmää vettä. Värähdin.
"Syyspentu?", piipitin
"Niin Varispentu?", kuulin kimakan miukaisun
"Kyllä me selviämme...", sanoin
Saavuimme turvallisesti toiselle puolelle ja henkäisin, kun näin sen mitä näin.
Edessämme kukkulan takana oli valtava vuori keskellä metsää. Vuoren päälläkin kasvoi paljon puita, joka oikeastaan peitti sen kokonaan. Kissat lähtivät juoksuun ja heiluimme heidän pomppuisassa vauhdissaan. Menimme toheään metsään ja kuljimme siellä, kunnes olimme vuoren luona. Kissat kiipesivät puuhun ja siellä kulki siltoja, puissa. Miukaisin hiukan, ja yksi kissa sihisi minulle. Hiljenin. Jouduimme yhä ylemmäs ja muutaman tuokion kuluttua olimme koko vuoren huipulla. Siellä oli vähemmän puita. Meidät viskattiin aivan vuoren laella sijaitsevaan kallionkoloon, joka suljettiin piikkikasveilla. Vinkaisin ja nousin ylös. Riensin Syyspennun luokse ja autoin hänet ylös.
"Missä olemme?", Syyspentu tärisi kyyryssä
"En tiedä...mutta sen tiedän, että meidän on päästävä pois...", miukaisin hiljaa
//Syys jatkoa? :3 |
Vastaus:
Jännää :) Muuta en osaa sanoa xD
~Lupiinitähti~ |
|
| Nimi: Syyspentu |
14.05.2012 15:00 |
Jatkan Varis!
Joka ruumiin jäsentäni kylmäsi. Hampaani kalisivat ja silmäni kiilsivat kivusta. Se ei ollut pahinta, minulla ei ikinä ole ollut näin kylmä. Tuntui kuin jalkani olisivat jäässä, sillä en pystynyt liikuttamaan niitä. Takerruin entistä paremmin veljeni tuuhean turkkiin kiinni. Tämä oli pökertynyt, tai ainakin niin luulin. Jää kylmä vesi virtasi ympärillämme ja puski turkkini lävitse iholleni. silmissäni alkoi sumeta. Ei! Jos pökertyisin, kaikki voisi olla ohi. Uppouduin taas veden alle. Päätäni särki enemmän ja olin täysin jäässä. Äilma pakeni keukoistani. Silmäni olivat auki ja näin kuinka ilma kohosi kuplina auringon valosta säkenöivään pintaan. En enää voinut sille mitään... Kaikki sammui, tunsin vielä kaukaisen kivun, kun kivi raahasi kylkeeni haavan...
Yskin kaameasti vettä suustani. Kurkkuuni, mahaani, päähäni, kaikkialle sattui. Vikisin kivusta ja aukaisin silmäni.
"Syyspentu?" kuulin hiljaisen kollin äänen. Katsoin alleni... Hiekkaa! Katsoin taakseni ja näin joen rannan, tänne se siis loppui. Tärisin yhä kylmästä ja yskin edelleen vettä. Pörhistin turkkiani ja käänsin vihdoin katseeni Varispentuun. Silmäni olivat pelosta ja kauhusta ammollaan. Nousin täristen seisomaan, kohtasin kollin tuikkivan katseen...kuin tähtiä. Katsoin taivaalle, oli yö. Suuri kuu loi valoa maahan, mutten nähnyt paljoa hopeahännästä. Usva oli peittänyt suurimman osan tähdistä. Katsoin pidemmälle hiekkaa ja näin kun se muuttui ajan myötä ruohoksi ja sen jälkeen metsäksi. Ravistin päätäni, että siitä roiskui vettä ja jatkoin liikettä koko kehossani.
"Oletko kunnossa?" Varispentu kuiskasi katsoen minua. Kylkeäni poltteli ja huomasin turkissani haavan. Katsoin silmiäni siristäen kollia.
"Sinun takiasi olemme täällä! Etkö tajua kuinka hädissään äiti ja isi on kun huomaa meidän kadonneen?" piipitin. Huomasin että puheessani ei ollut mitään vikaa, en välittänyt siitä nyt. Kolli luimisti surkana korviaan ja katsoi maata.
"Anteeksi" hän piipitti hiljaa, että juuri ja juuri sanat erotin. Huokaisin ja aloin kehräämään. Tassuni alkoi loistamaan ja painoin sen oman haavani päälle. Kipu hävisi ja haavan tilalle ilmestyi pian pelkkä arpi. Kokeilin sitä pääni särkyyn ja se auttoi hieman. Menin hymyillen veljeni luokse. Nuolaisin tämän päälakea.
"Itse minä siihen suostuinn" kehräsin ja asetin tassuni varovasti kollin haavan päälle. Kolli hymyili helpottuneena.
"Opit muuten puhumaan" pentu hymyili ja näin kun tämän haava alkoi paranemaan. Hyräilin ja katsoin innoissani kollia.
"Niin, pieniä virheittä tulee, mutta ihan sama" virnistin ja nostin tassuni pois. Yksi virhe vain edellisessä lauseessa, mahtavaa! Katsoin haikeana joen suuntaan, jonka virta hyytyi rannalle, jossa olimme.
"Äiti on jo varmaan huomannut" Varispentu kuiskasi. Nyökkäsin hitaasti.
"Lähteeköhän isi etsimään minua, kun hän on niin huolehtivainen" kolli jatkoi. Ruskalehti, niin juuri. Hän oli liian yli huolehtivainen. Ärsyttävän. Käänsin katseeni metsään, sillä muisto teki kipeää. Äiti joka itkee, kun me olimme kadonneet. Värähdin ja vinkaisin hieman.
"Mennäänkö etsimään jokin suoja nukkuma paikaksi" mahani kurni kun puhuin. "Voih, emme osaa mestästää." Varispentu käveli eteen ja hymyili kannustavasti.
"Mennään etsimään marjoja, ne ovat hyviä" kolli kehräsi ja nuolaisi huuliaan. Nyökkäsin hymyillen ja vedin sitten henkeä.
"Mitä?" Varispentu kysyi ja kallisti kysyvästi päätään. Hänen silmänsä olivat kuin öinen taivas, niin erilaiset kuin aamulla. Silmät olivat kollin normaalin väriset, eli uskomattoman liilat, mutta nyt ne kiiluivat erikoisina. Kuin niissä olisi tähtiä.
"Silmäsi" änkytin ja otin kollin hännästä kiinni. Hinasin tämän joen rantaan.
"Minä en nyt oikein..." hän jupisi.
"Katso vettä" komensin ja katsoin kuvajaisiammme. Tähden muotoinen laikku otsassani kiilui hieman, mutta kollin silmät olivat ihmeellisemmät. Kollikin henkäisi ja veti äkkiä päänsä pois.
"Vau!" hän sai vain sanottua ja loikki kohti metsää.
"Ne ovat erikoiset" virnistin, kun sain hänet kiinni. Hän hidasti juoskunsa kävelyyn ja kävelimme rinnakkain. Etsiskelimme paikkaa jossa nukkua, minä hyräillen, ettei olisi pimeää. Tassuni valo oli hyvin kirkas. Löysimme lopulta pienen luolan ja päätimme että menisimme sinne.
"Jätetään hajumme sinne ja lähdetään etsimään ruokaa" Varispentu keksi, maha jälleen muristen. Naurahdin ja loikin kohti luolaa. Menimme sisään ja pyörimme siellä hetken.
"Hmm..." pähkäilin ja irrotin tassustani pari karvaa.
"Mitä sinä teet?" kolli kysyi ja juoksi luokseni. Olin hiljaa ja aloin kehräämään. Irronneet tassu karvani loistivat kirkkaasti. Hymyilin ja nyökkäsin kollille. Vein karvat luolan eteen kun lähdimme etsimään ruokaa. Vilkuilin taakseni hyräillen ja metsässä oli pienoinen valo. Se loisti kirkkaana, merkitsien pesämme paikkaa. Löysimme onneksi pian sammalta ja minä keräsin siihen vettä, jos tulisi jano. Kolli keräili ihan kaameasti marjoja, ei ainakaan tulisi nälkä. Tulimme täysin uuvuksissa kohti luolaa. Se löytyi helposti, sillä siellä loisti valo. Ne olivat kuitenkin saamumassa, olivathan ne sinäänsä kuolleita. Astuimme kosteaan luolaan ja laskin sammaleen maahan, jossa oli vettä.
"Haetaan vielä sammalta nukkuma-alustaksi" kolli nau'kui kun oli kieriskellyt maassa, olihan se kiveä ja siksi kova. Nyökkäsin uupuneena, sillä silmäni lipsuivat kiinni.
"Jää nukkumaan, niin minä haen" kolli sanoi hiljaa. Pudistin tiukasti päätäni ja pakotin silmäni auki.
"Ei se on vaarallista" jupisin ja kävin kuitenkin makaamaan. Laskin pääni käpälieni päälle ja pian olinkin jo unessa.
Kesti kauan ennenkuin näin unta ja kun näin, se oli outoa. Katsoin ympäriileni hämmästyneenä. Oli pimeää, niinkuin yleensä. Oli kaksi puolta, hieman kirkkaampi kuin toinen. Kirkkaammassa puolessa oli enemmän tähtiä, kun taas pimeämmässä vähemmän. Olin siinä keskellä, mutta enemmän valon puolella.
"Haloo!" kuulin tutun äänen ja käänsin päätäni. Pimeydestä tuli harmaa kolli, jonka silmät tuikkivat kuin tähdet. Varispentu!
"Varispentu!" huudahdin ja meinasin hyppiä tämän luokse. Raja kuitenkin erotti meidät ja hymyni muuttui kauhuksi.
"Olemme samassa unessa" kuiskasin ja katsoin kollia. Hän nyökkäsi ja tallusti rohkeasti eteenpäin. Seurasin tätä, omalta puoleltani.
"Hei te nuoret pennut" kuulin lempeän äänen, tuon äänen olin kuullut silloin, kun Ruskalehti oli ollut vaarassa.
"Tervetuloa ja älkää pelätkö. Olemme kutsuneet teidt molemmat tänne, sillä totuus saattaa kirvellä" hieman vanhempi ääni sanoi hillitysti. Eteemme ilmestyi kaksi silmä paria. Minun puoleiseni silmät olivat kirkkaan keltaiset, ja Varispennun puoleiset olivat violetit, ihan kuin hänen. Minä säikähdin ja katsoin noita silmiä.
"noniin, emme me nyt teitä turhaan kutsuneet" pirteämpi sanoi, toisinsanoen minun puoleiseni.
"Olemme tulleet kertomaan totuuden vanhemmistanne" rauhallinen naaras sanoi. Minä ja Varispentu vaihdoimme katseita.
"Minä kyllä tiedän vanhempani. Isäni on myrskyklaanin paras soturi Tunturisielu ja äitini kaunein Riekkosulka" selitin nopeasti.
"Minun isäni taas on Ruskalehti ja äitini Riekkosulka" Varispentu sanoi heti minun jälkeeni.
"Olette molemmat väärässä rakkaat lapseni" pirteä naaras ääni naurahti heleästi.
"Varispentu, sinulla ei ole oikeastaan oikeita vanhempia. Silloiset Riekkotassu ja Ruskatassu löysivät sinut, kun olit pikkupentu ja päättivät olla vanhempiasi. Sinut annettiin elää siinä luulossa ja en pitänyt siitä. Totuus on kuitenkin aivan toisin. Sinä olet tähtiklaanin pentu, mutten neljän klaanin tähtien" rauhallinen ääni selitti. Värähdimme molemmat ja katsoin järkyttyneenä Varispentua. Näin kun tämä oli melkein parahtamaisillaan itkuun.
"Valetta" hän vinkaisi.
"Näytämme sinulle" minun puoleinen kissa naukui ja meni Varispennun luokse. Varispentu huudahti ja näki jotain, mitä minä en nähnyt. Tämän jälkeen kolli katsoi lasittunein silmin maata.
"Ei." hän vinkaisi ja katsoi minua "Miksi sen pitää olla totta?" Värähdin ja katsoin pelokkaana kahta silmäparia.
"Sinun isäsi taas on Ruskalehti. Synnyit rakkaudesta, jota hän ei saanut, hän rakasti paljon. Sinulla ei kuitenkaan ole äitiä. Soturin pyydöstä Riekkosulka otti sinut hoitoonsa ja lupasi kollille että pitäisi sinua Tunturisielun ja Riekkosulan tyttärenä. Kaikki oli hyvin. Mutta sinäkin olet tähtien pentu. Neljän klaanin tähtien, sinulla on sen takia tuo tassusi." pirteä ääni selitti hiljaa.
"Valehtelet!" sihahdin ja tunsin kuinka kyyneleet kohosivat silmiini.
"Näytämme sinullekkin" äänet huoaisivat ja silmät lähestyivät minua. Värähdin peloissani. Näin kun makasin pienenä myttynä pentutarhan nurkassa. ruskalehti tuli luokseni ja nosti minut rakastavasti luokseen. Hän vei minut Riekkosulan luokse, Varispennun luokse, sekä Tunturisielun luokse. He puhivat ja siirryin uuden äitini viereen. Kuvat katosivat ja heräsin tulevaan. Katsoi nitkien kaikkea.
"Ei se voi olla totta!" huusin itkien. Siksi Ruskalehti oli aina katsonut minua niin ylpeästi ja rakastavasti. Hän oli oikea isäni.
"Tämän takia teillä on voimat" molemmat lausuivat.
"Niin" huokaisin.
"Ei minulla ole!" Varispentu kivahti.
"Tänään huomasit silmäsi. Ne ovat tähtien silmät. Sinä olet normaalia ketterämpi ja osaat loikkia hyvin korkealle." naaras kehräsi. Sitten kaikki katosi.
Hätkähdin hereille ja katsoin kollia järkyttyneenä. Olimme saaneet selville totuuden, jota emme olisi halunnut tietää. Henkäisin ja aloin syömään aivan hilja amarjoja, jota olimme yöllä keränneet. Sitten puristin sammaleesta vettä ja aloin juomaan sitä. Katsoin Varispentua.
"Sovitaanko ettei kerrota tuosta äidil...tai siis Riekkosulalle" kuiskasin. kolli käänsi päänsä, silmät loistaen pelkkää surua.
"Ei kerrota. Haluan pitää heitä vanhempinaan" hän hymyili hieman.
"Niin minäkin" myönsin nyökäten. Hän kehräsi ja tuli syötyään luokseni. Hän painoi tassunsa tassuni päälle.
"Aina ystäviä!" hän huudahti juhlallisesti.
"Aina!" huudahdin. Nousimme seisomaan ja päätimme että lähtisimme pois virtaa pitkin. Jossain vaiheessa meidän olisi pakko löytää koti. Aurinko loisti kirkkaana metsässä ja näimme nyt paremmin ympäristömme. Juuri kun olimme tekemässä lähtöä, kuulimme takanamme rasahduksen. Haistelin ilmaa ja katsoin säikähtäneenä harmaata kollia. Hän näytti pelokkaalta. Ilman täytti monien kissojen haju. Käännyimme hitaasti ympäri ja näimme suuren kissa joukun...
Varis jatkoa? ;3 |
Vastaus:
Kirjoitatte aivan mahtavia tarinoita Syyspentu aj Varispentu <3 Juoni on todella kiinnostava
~Lupiinitähti~ |
|
| Nimi: Varispentu |
13.05.2012 21:31 |
//Jatkan Syys <3
Läpsäisin Syyspentua korvalle hellästi ja väistin hänen iskuaan. Pian kierimme maassa yhtenä karvapallona ja kikatimme. Läsähdimme viimein maahan läähättäen ja hetken vielä nauraen. Minulle oli tullut kuuma. Ilmeisesti Syyspennullekkin.
"Muistatko joen? Mennäänkö vilvoittelemaan?", supisin naaraan korvaan
"Joopt!", Syyspentu nousi
Riekkosulka onneksi nukkui sikeästi. Livahdimme salareittiämme leiristä ulos.
Hölkytimme rivakkkaa vauhtia joelle. Olimme pian perillä. Lipitimme vettä joesta ja kahlasimme rantavedessä. Sitten yhtäkkiä Syyspentu eikahti ja lähti virran mukaan.
"Valitpentuu...!", Syyspentu vinkui hädissään
"Mä lupasin suojella sua!", miukaisin ja loikkasin virran vietäväksi
Syyspentu oli kadonnut, mutta pian taas näin hänet. Saavutin hänet ja otin tiukasti siskoni niskanahasta kiinni. Syyspentu yski, mutta hänkin otti minun niskastani kiinni. Kylmä vesi oli vienyt voimamme. Kiidimme vain virran vietävinä kauemmas kotoa. Syyspentu vinkui, niin kuin minäkin.
"Anteeksi Syyspentu, tämä oli minun vika...", piipitin samalla kun ajelehdimme kauas...
//Anteeksi tämmöne pätkä tarina, mut haluisin Syyspennun jatkavan >:3 <3 |
Vastaus:
WOOAH, miten teille käy!? Lisää, lisää! ^^
~Lupiinitähti~ |
|
| Nimi: Lootustassu |
12.05.2012 21:55 |
//Jatkuu//
Pyristelin päätäni ja jatkoin matkaani. Minusta alkoi tuntua että joku tuijotti minua vihaisesti. Käänähdin nopeasti, mutta en nähnyt ketään.
"Taisin kuvitella vain omiani" tuhahdin ja jatkoin metkaani. Samassa kuulin rasahduksen, ja käänyin niin nopeasti nyt että näin kun mustavalkoinen häntä katosi pusikkoon. (Lootustassu, olet vasta oppilas, älä edes ajatele että kävisit katsomassa kuka se on) ajattelin. Silti tassuni veivät kohti puskaa jonne häntä oli piiloutunut. Loikkasin ja Näin entisen myrskyklaanilaisen, Korppitassun...
//Jatkuu// |
Vastaus:
Hyvä tarinanpätkä. 2 kp.
~Lupiinitähti~ |
|
| Nimi: Syyspentu |
10.05.2012 22:01 |
Jatkampas Varis nyt ;3
Loikin tyytyväisesti hymyillen Varispennun luokse. Käperryin tämän, sekä Uusien pentujen läheisyyten. Emomme Riekkosulka lämmitti minua mukavasti, niinkuin kolli vierellänikin.
"Yvää öitä" miu'uin Varispennun korvaan. Hän kehräsi hetken uneliaasti ja alkoi sitten hengittämään tuhisten. Naurahdin ja painoin pääni tassujeni väliin. Minua ei väsyttänyt, mutta kai jotenkin oli pakko saada unta...
Pimeys ympäröi minua. Tärisin pelosta ja katselin ympärilleni. En nähnyt yhtikäs mitään. Vinkaisin hädissäni ja ääneni kaikui ympäri paikkaa. Rupesin hyräilemään hiljaa ja tassuni alkoi hehkua valoa. Tähdet ilestyivät tuikkien taivbaalle ja kaikki muuttui pimeyden siasta yön siniseksi. Hymyilin tyytyväisenä ja katselin ympärilleni. Kun katsoin alleni näin tarujen nelipuun. Tai eihän se tarua ollut, mutta no... Kuului lähestyvien tassutusten ääni ja höristin pieniä korviani. En nähnyt ketään hetkeen, mutta erotin hopeisen ja mustan hehkun edessäni. Ne olivat kissan muotoisia, mutten erottanut keitä he olivat. Molemmilla oli hehkuvat silmät.
"Lintu ja pimeys ei voi olla samaan aikaan" kuului aavemainen ääni. Se oli lempeän naaraan ääni, joka kuitenkin kuulosti kylmältä, kuolleelta. Tassuni hehkui entistä kovemmin ja häikäisi silmäni. Tämän jälkeen kissat olivat jo minua lähempänä. Tunnistin vain keltaiset, kullertavat silmät sekä liilahtavat.
"Sydämmesi valo vie sinut oikeaan... Älä oikeaa ja väärää hylkää" ääni sanoi vielä ennenkun ikaikki katosi.
"Syyspentu?" tunsin pehmeän ja lämpimän kielen nuolevan niskaani. Aukaisin silmäni hitaasti auki ja katsoin hieman järkyttyneenä emoani Riekkosulkaa.
"Näitkö painajaista?" hän kysyi ja kiskoi minut jalallaan ruumiinsa viereen. Kohautin lapojani ja katsoin vielä nukkuvaa Varispentua. Katsoin sitten herääviä pentuja jotka maiskuttivat lämpimää ja tuoksuvaa maitoa. Tunturisielukin nukkui vielä, mutta heräisi vielä. Isäni oli pakko mennä soturin hommiin. Musta kolli sekä tumma naaras olivat saman näköisiä, minusta. Täplikäs ja kirjava naaras olivat hieman äänekkäämpiä. Tönäisin Varispentua hymyillen. Hän heräsi hätkähtäen. Olin ilmeisesti herättänyt hänet jostain hyvästä tai ihanasta asiasta.
"Helätys" hymyilin. Tunturisielukin oli herännyt ja tulikin jo tuomaan meille kaikille, paitsi pienille pennuille, maukkaat hiiret. Juoksin riemuisten tämän luokse, harmaa kolli perässäni.
"Rauhallisesti" sotri kehräsi nauraen ja tiputti saaliit eteemme. Aloin hotkimaan omaani ja katsoin kun Tunturisielu meni emomme luokse. He katsoivat toisiaan niin rakastavasti. Huokaisin ihastuksesta ja katsoin sitten Varispentua. Hypin häntä heiluen tämän luokse.
"Minä tänään tehhään? kysyin.
"Syyspentu? Puhut jo melkein täydellisesti!" Emoni kehräsi ylpeänä. Hän halasi minua ja nuolaisi päätäni. Yritin päästä leikilläni otteesta.
"Voi kun aika menee nopeasti. Muistan kun olit vasta pikku pentu" hän nau'kui muistelevalla kauniilla äänellään. Ihme kyllä, minä en muistanut että ikinä olisin maistanut maitoa. Kai se oli unohtunut, vai mitä muutakaan? Värähdin pelkästä ajatuksesta. Pentu ei voinut elää ilman maitoa, mietin ja kuljeskelin itsestäni ylpeänä takaisin kollin luokse.
"Niin?" hymyilin säteilevästi. Olin tänään loistavalla tuulella, eikä sitä pilaisi mikään...toivottavasti.
"Hmm..." Varispentu pohdiskeli ja minun karvani nousivat jännityksestä pystyyn.
"Sitten kun nuo pennut kasvaa" Varispentu katsoi Riekkosulan vieressä makoilevia pentuja.
"Heistä tulee loistavia leikkikavereita" hän hymyili odottavasti.
"Mudda kyyllä siihen aikkaa viellä menii" lausuin ja hehkuin ylpeydestä. Kirjaimillisesti. Tassuni hehkui ja Varispentu hymyili iloisena.
"Hienoa!" hän kehräsi. Hymyilin ja katsoin kollia taas kysyvästi.
"En minä keksi" hän naurahti ontosti.
"Hmm" naurahdin ja kaadoin kollin maahan kahdella tassullani. Tämä kierähti maassa selälleen ja katseli minua hämmäntyneenä.
"Vai haluat sinä taistella" hän virnsiti ja hypähti seisomaan takajaloillaan.
"Syyttähti tulee!" huudahdin ja hyppäsin pentua päin.
"Varo, tuuliklaanin päällikkö Varistähti voittaa kaikki!" Varispentu naurahti ja väisti hyökkäykseni helposti. Tipuin mahalleni maahan ja mutisin jotain.
"Sattuiko?" kolli nauroi. Nousin mutisten seisomaan ja tunsin hampaat selässäni. Käännyin ja Varispentu virnisti minulle. Räppäisin tämän kuonoa lempeästi, mutta siihen tulikin syvä haava. Kolli vinkaisi ja kaatui maahan. Veri tahri tämän turkkia. Miukaisin hätääntyneesti ja kiisin tämän luokse.
"Anteekki...Anteekki..."pyytelin ja luimistin korviani. Varispentu katsoi käpäläänsä, jota oli pitänyt haavansa päällä. Se oli veren tahrima. ulvahdin tukahtuneesti ja peruutin taaksepäin. Painauduin vain pieneksi nyytiksi.
"Anteekki" kuiskin ja meinasin itkeä. Kolli katsoi minua irvistäen hieman kivusta.
"Ei se...mitään" hän yritti hymyillä ja käveli huterasti luokseni. Katsoin haavaa.
"Käy makuulle" neuvoin kun muistin erään asian. Kolli totteli. Aloin kehräämään hyräiilen ja tassuni alkoi tutusti hehkua. En pitänyt siitä. En ollenkaan. Painoin tassuni kollin haavan päälle ja suljin silmäni. Katoa, katoa, katoa, mietin. Raotin toista silmääni ja otin tassuni pois siitä. Se oli kadonnut. Rupesin hieman nauraamana ja kehröäsin.
"Varispentu kunnossa!" huusin riemuissani ja painauduin kollin turkkiin.
"Ei se mitään" hän naurahti ja katsoi minua silmiin.
"Ja kiitos" hän virnisti ja jatkoimme taistelua, hieman rauhallisemmin.
Jatka Varis :3 |
Vastaus:
Hieno tarina ja mielenkiitoinen ennustus O.O En malta odottaa, että pääsen antamaan näistä kokeumuspisteitä. Kirjoita pian jatkoa ^^
~Lupiinitähti~ |
|
| Nimi: Lootustassu |
09.05.2012 14:01 |
//Anteeksi ihan hirveästi etten ole päässyt pitkään aikaan, mutta kiirettä on ollut, yläasteeseen tutustumiset ja loppukokeet. No sen enempää kirjoitamatta jatkan elämääni täällä XD//
Siittä oli kulunut kaksi auringonkiertoa kun olin saanut rangaistuksen, ja nyt päätin lopettaa hommani. Rangaistukseni aikana olin kyllä tutustunut paljon enemmän klaanivanhimpiin, mutta en silti kaivannut takaisin hiirensappea kantamaan.
"Lapintassu!" huikkasi Pilvihäntä. Käänyin kanoillani kollin suuntaan ja katsoin tätä uteliaana.
"Voisit tulla minun kanssani metsästämään, Aikomuksistani kerron myöhemmin" kuiskasi kolli korvaani. Nyökkäsin innoissani, mutta katseessani oli pieni häivähdys epäilystä. Pilvihäntä ei huomannut sitä vaan patisti minut pois leiristä. Lähdin ravaamaan.
Hetken aikaa ravatuamme, olimme jo aika pitkällä leiristä.
"Tänään on se päivä kun monta vuorokauden aikaa sitten tunnustimme toisilemme pitävämme toisista, ja siksi haluaisin antaa hänelle sen kunniaksi jotakin kivaa. En uskaltanut kertoa sitä sedälleni tai muille sotureille, sillä Kirkassydän on arvosettu soturi. No kuitenkin onko sinulla mitään ideaa mitä voisin antaa hänelle, olen hyvin epä toivoinen" mutisi Pilvihäntä.
"Katsotaan jos keksin jotakin. Pitääkö sen olla jotakin täältä myrskyklaanista?" kysyin.
"Tietenkin!" urahti valkoinen kolli.
"Hmm... Miten olisi riistaa?" kysyin.
"Liian tavalinen" totesi soturi.
"Entä kaarnan pala jossa on teidän nimenne?"
"Liian yksinkertainen"
"Entä kivi joka on sydämmen muotoinen?"
"liian vaikea löytää"
"No sitten kuu taivaalta" sihahdin.
"Anteeksi... Mutta sen pitäisi olla jotakin ainut laatuista. Tai kuten kotikisut sanovat, uniikkia" marisi Pilvihäntä.
"Hyvä on... Mitä jos etsisimme molemmat mitä löytäisimme ja sitten toisimme tänne. Viimeistään aurinkohuipun hetken aikaan pitää olla täällä ja katsotaan sitten mitä olemme tuonet ja niista paras" kekkasin.
"Kai se on pakko" naukaisi valkoinen kolli.
"Nähädään" huikkasin ja katosin samantein etsimään.
Kun etsiskelin kelpuutetavia asioita, huomasin saapuneeni kaksijalan aidalle. Sähähdin sille muistolle, kun olin kohdannut ensimmäistä kertaa sen kotikisun. |
Vastaus:
Ei mitään ;D Ymmärrän kun itsellänikin kiireitä piisaa ^^ Saat 16 kp! ;D
-Jäämyrsky |
|
| Nimi: Varispentu |
08.05.2012 21:25 |
//Jatkoa tulee Syys ^^
Katsoin haltioituneena pieniä pentuja Riekkosulan vierellä. Syyspentukin katsoi pienokaisia. Sitten Riekkosulka nousi ja nosti pari pentua suuhunsa. Tunturisielukin nosti. Sitten he kävelivät pois parantajanpesältä. Kipitimme nopeasti perään. Riekkosulka änkeytyi pentutarhaan ahtaasta sisäänkäynnistä. Se oli tehty ahtaaksi mäyrien, kettujen ja vihollisklaanien varalta. Sipsutimme Syyspennun kanssa eteenpäin, mutta istuin katsomaan suurkiveä.
"Jonain päivänä meidät nimitetään oppilaiksi...", miukaisin kimakasti
"Nii-iitsiuh!", Syyspentu aivasti kesken vastauksensa
"Sitten nähdään metsää enemmän!", hihkaisin
Syyspentu hymyili ja pukkasi minua pikku päällään. Läpsäisin hellästi hänen korvaansa. Kipitimme pentutarhalle kilpaa. Riekkosulka ruokki pentujaan. Meitä odotti hiiri. Jaoin sen Syyspennun kanssa. Olin täpötäynnä, kun lopetin ja kellahdin kömpelösti maahan. Riekkosulka naurahti ja nuolaisi minua. Silmäni sulkeutuivat väkisin ja näin Syyspennun tulevan luokseni...
//Tylsä ja lyhyt tarina XD Syys saa jatkaa, kun taas voi... >:3 |
Vastaus:
Ja mikään tylsä ja lyhyt! >;D hauska se oli eikä mikään tyhmä tarina ^^
-Jäämyrsky |
|
| Nimi: Syyspentu |
08.05.2012 20:36 |
Voisin jatkaa ;)
Heräsin yllättäen yöllä, kun joku tökki minua. Haukottelin kimeästi ja raotin silmiäni. Näin Varispennun liilat kiiluvat silmät. Kallistin päätäni kysyvästi ja hän nyökkäsi Riekkosulkaa päin. Näköjään meidät oli siirretty meomme luokse. Hymyilin tyytyväisenä ja käännyin katsomaan mitä kolli osoitti. Henkäisin ihailusta. Riekkosulan vieressä makasi neljä tuhisevaa pentua. Yksi naaras oli todella tumman harmaa, jolla oli musta raita päälaessaan. Katsahdin Varispentua ja naurahdin. He näyttivät aika samanlaisilta. Toinen naaras oli oranssin, keltaisen sekä ruskean kirjava naaras. Kolmas oli minusta aika komea musta kolli, josta erottui vain vaikeasti tumman harmaita raitoja. Neljäskin oli naaras, joka oli kilpikonnakuvioinen. Rupesin kehräämään riumuissani ja poskilleni ilmestyi ilon kyyneleitä.
"Eivätkö olekkin suloisia?" kuulin soturin äänen. Hyppäsin ilmaan säikähdyksestä, sillä en ollut huomannut Tunturisielua. Isäni oli emoni vieressä ja nuoli tämän päätä. Nyökkäsin hymyillen. Hän kehräsi niinkuin minäkin. Tassuni valaisi koko pesän ja molemmat hereillä olevat kollit siristivät silmiään.
"Mitkä ovat niiden nimet?" Varispentu kysyi kuiskaten innostuneenn kuuloisena. Isäni naurahti.
"En tiedä. Päätämme ne puolisoni kanssa" hän katsoi rakastavasti Riekkosulkaa. Olin heille niin kateellinen oikeaa rakkautta, jota Ruskalehtikään ei voinut estää. Huokaisin ja hyppäsin leikkisästi veljeni päälle.
"Kihii" naurahdin. Katsoin vielä hetken neljää pentua, tai no, heistä eniten kollia ja menin sitten emoni viereen nukkumaan. Menin uuden pennun ja Varispennun väliin nukkumaan. Riekkosulka hengitti tasaisesti ja rauhallisesti..
"Ne ovat.." kuulin tutun äänen ja aukaisin silmiäni .Edessäni seisoi Ruskalehti joka ihasteli emoni uusia pentuja. Hymyilin ja hypäsin yhdellä loikalla isäni luokse. Tunturisielu kehräsi ja suki turkkiani hieman. Katsoin oranssia soturia arvostelevasti. Hänen poskelleen tippui ilon kyynel.
"Suloisia.. Ihania... Tuo yksi on selvästi tullut isäänsä ja nuo kolme taas ovat yhtä kauniita kuin äitinsä.." Ruskalehti innostui ja siirsi katseensa naaraaseen jossa sekottuivat syksyiset värit. Hänellä jäi suuauki, mietiväinen pilke silmäkulmassaan. Hän puski ystävällisesti Riekkosulan päätä ja kehräsi.
"Onnea sinulle" hän kehräsi ja nousi seisomaan. Hän nousi ja käveli minun ja Tunturisielun luokse.
"Onnea sinullekkin" hän sanoi kiusallisesti katsoen maata.
"Anteeksi se juttu..." hän nau'kui hermostuneesti. Tunturisielu hymyili ja nyökkäsi.
"Riekkosulalle tulee hankalaa. Kuusi pentua samaan aikaan ja kolme eri ikäistä" soturi naurahti ennenkuin lähti ulos pesästä. Hymyilin ja katsoin perhettäni. Se oli ihana, rakas ja tärkeä. Kipittelin uusien pentujen luokse, jotka olivat nyt jo hereillä. Niiden silmät olivat tiukasti ummessa, mutta ne vikisivät säälittävästi. Tuollainen minäkin olen joskus ollut, mietin. Ainut kolli ryömiskeli kaikkien seassa ja sai minut nauramaan. Varispentu vieressänikin naurahti. Kaikki oli hyvin...
Joku voi jatkaa :D Eli siis Riekko, Varis ja Tunturi ;3 |
Vastaus:
Aina vain jatkuu tarinointi ;D Olette hyvin aktiivisia! ^^
-Jäämyrsky |
|
| Nimi: Riekkosulka |
08.05.2012 19:50 |
Jatkoa tulossa :D
Vääntelehdin sammalpedillä. Minuun sattui kamalasti. Tuhkamarja toi unikonsiemeniä ja nielaisin ne pikaisesti. Huohotin ja koitin unohtaa kivun ja keskittyä olennaiseen.
"Riekkosulka, kun sanon nyt niin ponnista!", Tuhkamarja naukui
Nyökkäsin vaitonaisesti ähisten.
"Nyt!", parantaja huusi
Ponnistin kovaa ja kiljaisin. Lopetin hetkeksi ja koitin uudelleen.
"Haluan Tunturisielun tänne!", ärähdin
"Mutta...", Tuhkamarja aloitti
"Nyt!", rääkäisin
Parantaja juoksi pesästä ja pian hän palasi Tunturisielun kanssa. Kolli katsoi minua huolestuneesti. Makoilin kyljelläni.
"Sattuu...", katsoin Tunturisieluun
"Tiedän, että pystyt siihen...", Tuntursielu laski tassunsa minun tassulleni
Katsoin kolliin ja kuiskasin:
"Anteeksi vielä kerran..."
Sitten ponnistin kovaa ja kuulin Tuhkamarjan hihkaisun. Vilkaisin olkani yli ja näin tumman pennun. Tuhkamarja antoi sen rakkaani nuoltavaksi. Ponnistin taas ja jatkoin kunnes näin seuraavan pennun Tunturisielun luona. Se olu monivärinen.
Seuraava pentu oli myös aika tumma. Ja viimeinen oli kilpikonnakuvioinen. Huohotin ja minulla oli kuuma. Nuolin Tunturisielun kanssa pentuja. Hetken päästä neljä pentua imivät tarmokkaasti maitoa.
"Saako kukaan tulla vielä tänään?", rakkaani kysyi
"Sinä saat, samoin Varis-ja Syyspentu. Ruskalehti varmaan haluaa tulla huomenna, on jo myöhä.", kehräsin
Tunturisielu nyökkäsi hiukan hymyillen. Pian hän palasi Varispennun ja Syyspennun kanssa. Vedin kaksikonkin lähemmäs mahaani. Molemmat heistä nukkuivat jo. Nuolaisin Tunturisielun poskea ja nukahdin...
//Tunturi, Ruska,Syys...joku teistä tai kaikki, jatkoa? :3 |
Vastaus:
:3 awww.... pentuja. Että näin pitkällä jo elellään ^^ Saat 14 kp! ^^
-Jäämyrsky |
|
| Nimi: Syyspentu |
08.05.2012 17:55 |
Jatkan Varis ;3
Kuuntelin hymyillen tuulen hiljaista laulua. Käänsin katseeni hitaasti harmaan kollin puoleen. Tämä hymyili minulle lempeästi liilahtavat silmät tuikkien. Hymyilin itsekkin arasti ja käänsin katseeni nopeasti takaisin hopeahäntään. Tunsin kun tassu otti oman pienen käpäläni kiinni ja puristi sitä lämpimästi. Hymyilin, mutta en suostunut katsomaan Varispentua. Kehräsin hiljaa ja tassu, jota kolli piteli, alkoi hehkumaan vienosti.
"Tuo muistuttaa tähtien valoa" kolli hymyili ja minun oli lopulta pakko katsoa tätä.
"Kiitos" sanoin ja ihmettelin että sanoin sen täysin oikein. Hymyilin innoissani ja nostin tassuni kohti taivasta. Se tosiaan loisti samallat tavalla kuin tähdet. Hymyilin ylpeänä.
"Mtki tänä tattu on tällainen?" kysyin, vaikka siitä ei tullutkaan mitään. Kollin hymy haihtui ja tämä näytti miettiväiseltä.
"En tiedä, mutta tähtiklaanilla on varmasti joku tarkoitus sille" hän viisaili ja tämän jälkeen alkoi kikattamaan. Minäkin aloin nauramaan ja melkein ilon kyynelkin tuli silmääni. Olin nauranut ihan likaa tottumukseni mukaan.
"Valittulka" hymyilin ja pukkaisin tämän kaulusta ystävällisesti. Koli hypähti ylös ja laittoi tassut minun ympäri, kuin vangitakseen minut.
"Ikuisia ystäviä?" hän kysyi hymyillen leikillisen ilkeästi.
"Kyllä" hymyilin sillä osasin tuon sanan helposti. Iloisempi olin siitä että nyt minulla oli ainakin yksi ystävä. Tottakai rakastin äitiäni ja isääni maailmassa eniten, mutta he eivät olleet ystäviäni. Olimme siinä hetken paikoillamme, mutta sitten pentu päästi minusta irti. Kylmä tuulahdus tuntui turkissani. Nousin itsekkin ylös hieman kympelösti, mutta kuitenkin seisomaan.
"Meidän pitäisi mennä sillä on jo yö" Varispentu totesi ja vilkaisi taivaalle. Huokaisin kimeästi ja hyppäsin parilla loialla kollin vierelle. Tökkäisin tämän kylkeä hymyillen.
"Läddetään" nau'uin ja lähdin kävelemään epävarmasti eteenpäin. Varispentu jäi taakseni.
"Ömh.. Neiti Syysmyrsky, olet menossa väärään suuntaan" kolli takanani sanoi yrittäen pitää naurunsa kurissa. Luimistin korvani ja nolostuin. Käänsin pikaisesti suuntaa ja kävelin takaisin kolli pennun luokse katsoen tämän silmiä tukasti. Tämän luona katseeni lämpeni ja hymyilin enkelimäisesti. Hän naurahti ja lähti kävelemään vastakkaiseen suuntaan minne minä olin lähtenyt. Naurahdin ja seurasin tummanharmaata kollia kuuliaisesti. Lähestyimme samaa polkua pitkin kohti leiriä kuin olimmekin tulleet. Pimeässä erotin enää vain kollin lilahtavat silmät.
"Autsh!" Varispentu ähkäisi "en nää mitään." Hymyilin olevasti ja loikin kollin eteen. Aloin hyräilemään tiettyä laulua jonka Riekkosulka oli minulle aina laulanut ennen kuin nukahdin. Tassuni alkoi hehkua ja valaisi ympäristöämme.
"Kiitos" hän kuiskasi hymyillen ja johdatti minua eteenpäin. Varispentu näytti paikan josta pääsisimme salaa sisään pentutarhan sisälle. Hiivimme sisään. Silmä luomeni painoivat kuin lyijyt ja minua väsytti kaameasti. Kun katselin pentutarhaa, en nähnyt emoamme missään. Vinkaisin hädissäni ja katsoin Varispentua hädissäni. Tämä nyökkäsi ja kirkmasi ulos pesästä, minä aivan kannoillaan.
"Äitii!" huusin ja katselin ympärilleni.
"Äiti!?" Varispentukin huudahti. Leirissä melkein kukaan ei ollut heriellä ja hopeahäntä valoisti leiriä. Kuun valo hohti suurkivessä. Näin isäni meripihkan väriset ja kiiluvat silmät. Juoksin hädissäni tämän luokse ja halasin tämän jalkaa.
"Isi.." kuiskasin hädissäni. Tunturisielu kehräsi ja nuolaisi kerran niskaani.
"Missä Riekkosulka on?" vieressäni oleva kolli kysyi silmäillen isääni. Keräsin lämpöä isäni lämpöisestä turkista.
"Hän on saamassa pentujamme" soturi kehräsi ylpeästi. Naurahdin ja aloin kehräämään.
"Jee!" huudahdin ja tassuni alkoi hehkumaan. Suljin silmäni ja kiedoin tassuni riemuissani isäni jalkaan. Varispentu kaiketi hyymili muttei sanonut mitään. Isäni silmissä paistoi jokin...Rakkausko?
"Isi...Mitä on...lakkaus?" kysyin, vaikka pari virhettä tulikin. Tunturisielu naurahti ja siirsi katseensa hopeahäntään. Vasta nyt tajusin että istuimme parantajanpesän vieressä, sillä sieltä kuului hudahdus. Kivun sellainen. Värähdin ja painauduin Varispennun, sekä Tuinturisielun väliin.
"Rakkaus on..Ihanin asia maailmassa. Silloin rakastuu..No, minun tapauksessani naaraaseen. Hänen kanssa halutaan elää ja saada oma perhe" soturi selitti unelmoivasti kehräten. Katsoin Varispentua ja miu'uin hiljaa tälle.
"Syyspentu käski kysyä että milloin se "rakastuminen" yleensä alkaa?" Varispentu kysyi hymyillen.
"Se voi alkaa jo oppilaana kuten minulla ja Riekkosulalla." Henkäisin ihastelevasti. Toivottavasti minäkin joskus saisin tunta tuon ihanan, vahvan tunteen. Katsoin uudestaan parantajanpesään kun kivun kiljaus toistui. Käperryin kollien keskelle nukkumaan... |
Vastaus:
UUuuuuu... xD Ja vielä noin sika pitkä ^^
-jäämyrsky |
|
| Nimi: Tunturisielu |
08.05.2012 17:19 |
| Kuulin Tuhkamarjan touhukkaan hyminän yrttien keskeltä ja aukaisin silmäni. Kosketin päätäni ja käänsin tassuni anturapuoli ylöspäin. (Verta) totesin mielessäni ja nousin hatarasti seisomaan. Parantaja riensi väliin ja pakotti minut istumaan. ''Sinähän et lähde minnekkään'' naaras käski. ''Haluan tavata Riekkosulan'' vastasin yrittäen nousta. ''Et mene minnekkään!'' Tuhkamarja toisti ja yritti taas saada minua maahan. Asetin kynteni parantajan kaulalle ja paljastin hampaani. ''Olen tekemässä elämäni virhettä, jonka haluaisin estää. Ja huomaan, että olet esteenäni, joten, olisitko ystävällinen ja siirtyisit?'' sihisin naaraan korvaan. Parantaja nielaisi nyökäten ja väisti tieltäni. Onnuin hieman, mutta uudestisyntynyt palo sydämessäni valoi minuun voimaa. Näin Pentutarhan laidalla Riekkosulan ja Ruskalehden, joten pysähdyin hetkeksi. Halusiko hän minua enää takaisin? Varsinkaan sen jälkeen, mitä sanoin hänelle... Naaras kumminkin ravasi minua vastaan huolestuneen ja hitusen pelokkaan näköisenä. ''Anna anteeksi, Tunturisielu, minä.. Tai siis..'' Riekkosulka änkytti mutta hiljensin naaraan koskettamalla suullani tuon omaa. Tunsin, kuinka uuden kuningattaren jännittyneet lihakset rentoutuivat. Peräännyin sitten askeleen ja kysyin: ''Miksi teit sen?'' Ääneni oli vakaa ja pehmeä, mutta vakava. Maistelin vielä suullani Riekkosulan makeaa tuoksua ja sitten käännyin naaraan puoleen. ''No, tuota.. Hän oli niin apea.. ja... Itki.. ja, ja...'' tämä änkytti punastuneena vaativan katseeni alla. Naaras katsoi anovasti silmiini, kuin pyytäen, että antaisin anteeksi. ''Saat anteeksi'' myönnyin lopulta. Näin puolisoni vetävän henkeä. Silittelin tämän päälakea hännälläni. ''Toivon, että tällaista ei enää tapahdu'' mutisin varoittavasti. Riekkosulka pysyi vaiti, mutta katsoin tätä odottavasti. ''Eihän?'' vaadein. Naaras aukaisi suunsa, mutta kaatui äkisti maahan. ''Riekkosulka?'' ulvaisin ja kannoin rakkaani Parantajanpesälle huolissani. Kukaan ei ollut vielä huomannut Riekkosulan kaatumista, paitsi minä. ''Se tapahtuu'' Tuhkamarja maukui ja hääsi minut pois pesästä. Istahdin vartioon pesän suulle ja odotin vastauksia. //Jatkoa Riekkoo???? |
Vastaus:
Kiva tarina ;) sori kiireitä kun koeviikko taas. Mitäs tässä kevään loppua elellessä? ;D Saat 16 kp! ^^
-Jäämyrsky |
|
| Nimi: Riekkosulka |
08.05.2012 16:34 |
//Jatkan Tunturi...
Katsoin kyyneleet silmissä, kun Tuhkamarja juoksi unturisielun luokse.
Laahustin Ruskalehden luo.
"Ei tämä ole sinun vikasi Riekkosulka...", Ruskalehti maukui
"Ha-haluaisin olla hetken yksin...katsotko pentujen perään?", kysyin
Ruskalehti nyökkäsi hiljaa. Katsoin häneen kiitollisena ja tassutin pää painuksissa pois leiristä. Näin perhosen lentävän ohitseni iloisesti. Oppilaana olisin varmaan jat
lähtenyt jahtaamaan sitä, enää en. Muistelin sitä aikaa, kun Tunturisielu ja minä olimme tavanneet ensimmäistä kertaa. Hän oli vielä silloin asunut Tuuliklaanissa. Ja kehunut minua kauniiksi. Merkitsinkö hänelle enää mitään? Tuskin tämänpäiväisen jälkeen. Nyt hän takuullla inhosi minua. Ja olisin taas yksinäinen, puolisokea naaras...? Kyynel valui poskelleni ja tippui siitä maahan. Kaikki oli nyt niin sekaisin. Olin metsän tarinoissa kerrottavan 'Hirveän murhaajan' tytär. Murhaajan, joka tappoi monia. Olin puoliksi sokea, säälittävä surkimus...
Läimäisin kiveä, joka lensi puuta päin. Alkoi jo nousta pimeä. Laahustin metsässä yksin. Olin hiekkakuopan läheisellä virralla. Istuin törmälle ja pyörittelin tassuani maata pitkin. Kuuhuipun hetkellä virran vesi yhtäkkiä tyyntyi ja alkoi säteillä, kuin pohjasta tulevaa, valkeaa valoa. Sävähdin taaemmas, mutta aivan kuin se olisi kutsunut minua. Kahlasin hiljaa veteen ja lämpö ympäröi minut. Muistikuvat vilahtelivat kuin kuvina edessäni; Kun olin tavannut Tunturisielun, löytänyt Varispennun...
Tiivis usva ympäröi minut.
"Riekkosulka.", kuulin pehmeän äänen
Katsoin eteeni ja näin kolme kissaa. Kaksi tunnistin. Myrskyklaanin entinen parantaja; Täplälehti. Ja Jokiklaanin hopea kuningatar; Hopeavirta. Kolmatta en tunnistanut, mutta hän oli vaaleanruskea,raidallinen naaras, jolla oli pitkä ja pörröinen turkki sekä meripihkan väriset lempeät silmät. Täplälehti astui eteenpäin ja naukui minulle:
"Riekkosulka, halusimme tulla kertomaan, että älä jää tuohon asenteeseen.", parantaja naukui
"Mitä tarkoitat?", hämmästyin
"Väität itsellesi ettei sinusta välitetä. Tiedän takuulla kissoja, jotka välittävät sinusta.", Täplälehti naukui
"Varispentu ja Syyspentu jäisivät yksin ilman sinua.", Hopeavirta naukui
"Ruskalehtikin välittää sinusta. Samoin Tulitähti." ,vieras naaras sanoi
"Ja Tunturisielu.", Täplälehti jatkoi
"Hän inhoaa minua. Halusin...vain piristää parasta ystävääni..", änkytin
"Älä puhu noin...sinähän rakastat Tunturisielua?", Hopeavirta maukui
"Koko sydämestäni.", vastasin
"Muista, että rakkauden voima on suuri.", vieras naaras vinkkasi
"Kuka sinä muuten olet?", kysyin
"Olen Linnunlento, entinen Taivasklaanilainen, mutta siirryin Myrskyklaaniin. Minä jouduin luopumaan rakkaastani." ,naaras vastasi
"Minä jouduin eroon Jarmaaraidasta, kun kuolin...", Hopeavirta sanoi hiljaa
"Minun ja Tulitähden juttu ei olisi sopinut...", Täplälehti sanoi
"Älä ainakaan missään nimessä luovuta." ,kolme kissaa sanoivat
Ja yhtäkkiä he olivat poissa. Samoin usva ja tyyni lämmin vesi. Loikkasin vedestä ja ravistelin turkkiani. Tunsin uuden voiman heräävän sisälläni. Maistelin ilmaa ja haistoin hiiren...
Palasin leiriin tuoresaalista mukanani. Hiiriturkki, joka vielä oli hereillä, oli siitä mielissään. Ajattelin, että pennut varmaan nukkuisivat jo, joten jäin Hiiriturkin kanssa syömään. Tulitähti liittyi seuraamme. Päällikkö näytti väsyneeltä ja hänellä oli haavoja; sekä Tunturisielulta että Ruskalehdeltä. Nuolin setäni haavoja hellästi hetken ja tuo hymyili hiukan. Hiiriturkki alkoi kertoa partiosta, jossa hän oli jonkin aikaa sitten ollut...
Ajattelin koko ajan Tunturisielua, ja mitä hänelle kävisi...
//Tunturi jatkoa? :o |
Vastaus:
Hienoa. 13 kp.
~Lupiini~ |
|
| Nimi: Pilvitaivas |
08.05.2012 15:01 |
Harmaavalkoinen turkkini oli märkä aamuisen vesisateen jäljeltä. Kylmyys ylti varmastin yli rajojensa. Hengityksenikin oli höyryävä.
Jokaisen kukan varsi oli kuuran peitossa, ja kukat olivat varmasti kuolleet. Se ei kuitenkaan ollut suurin murheeni. Huojennus näkyi silmistäni. Askeleeni olivat epävarmat, ja silmäni kuvasivat huojennuksen lisäksi epävarmuutta. Kävelin nelipuun ohitse, vilkaisten suurta tammea sivusilmällä. Olin sopinut tapaavani Havukynnen tänään.
Nelipuun lehdet olivat maassa, ja pian varmasti lumen peitossa. Lehtikadonaika lähestyi huimaa vauhtia.
Pilvet peittivät aurinkoa, ja huurteinen maa tuntui kylmältä tassuissa. Lehtikadonaika lähestyi huimaa vauhtia.
Pilvet peittivät aurinkoa, ja huurteinen maa tuntui kylmältä tassuissa.
Katsoin eteeni hengittäen jännittyneenä.
Tiesin sen vain itse. Tiesin rikkovani soturilakia kaikista pahimmalla tavalla. En kyennyt olemaan iloinen, enkä surullinen. Ainoa tunne jota tunsin. Se oli raivo.
Tiesin sen vain itse. Tiesin rikkovani soturilakia kaikista pahimmalla tavalla. En kyennyt olemaan iloinen, enkä surullinen. Ainoa tunne jota tunsin. Se oli raivo.
Kyyneleet virtasivat silmistäni huomaamattamani. Sydämeni jätti muutaman lyönnin välistä. Jokainen lihakseni jännittyi, ja vilkuilin silmät ammollani ympärilleni.
Minut varmaan karkoitettaisiin klaanista jos joku saisi tietää!
Puiden seasta loikki esiin kirjava kissa, ilatunut ilme kasvoillaan.
Tunnistin naaraan siltä silmäykseltä, Kirjoturkki.
”Pilvitaivas! Mitä sinä täällä teet?” Kirjava naaras ihmetteli. Silmäni olivat ammollaan yhä, mutta annoin niskakarvojeni laskeutua. Kirjoturkki näytti kummastuneelta.
”Mm..Minäkö?” Toistin korvat luimussa. Vilkaisin ympärilleni hermostuneesti. ”Olen etsimässä sinua!”, Keksin pikaisesti, ja kehräsin hieman. Kirjoturkille valehteleminen ei ollut helppoa, mutta olihan minun pakko. Jos sana leviäisi, että saisin pentuja, ja olisin parantaja, niin tahtoisin kuolla.
Kirjoturkki hymyili salaperäisesti, ja viittoi hännällään naukaisten kutsun.
”Voitte tulla esiin. Ei vaaraa.” Naaras vakuutti kehräten. Saniaisten joukosta hyppelehti kolme kissaa. Yksi oli tummanharmaa soturi, ja kaksi oppilasta. Kirjoturkki vilkaisi kissoihin ja sitten taas minuun.
”Pilvitaivas, tässä on Ukkossydän. Nämä ovat taas pentumme, Pilvitassu ja Lummetassu.” Ystäväni kehräsi. Silmäni suurenivat. Tunsin valtavaa mielihyvää siitä, että ystäväni oli nimennyt toisen pennuistaan minun mukaani. Pilvitassu oli vaaleanoranssihtava naaras jolla oli valkoiset tassut, ja Lummetassu taas mustanharmaa kolli valkoisilla tassuilla. Pennut näyttivät hieman ujoilta.
”Hauska tutustua. Kirjoturkki on kertonut sinusta paljon.” Ukkossydän naukui luoden lempeän katseen Kirjoturkkiin. Hymyilin säteilevästi. Sentään hän oli onnellinen. Naaraan ilmeestä päätellen hänellä oli täydellinen elämä.
Toivoin niin hartaasti, että olisin voinut kumota kaiken, aloittaa alusta. Olisinpa voinut syntyä Varjoklaaniin ja tavata Havukynnen siellä. Sen sijaan minusta tulikin parantaja, tapasin Havukynnen nelipuulla jossa tassuni murtui, ja rakastuin häneen..
Vilkaisin ympärilleni. Puuskahdin.
”Minun pitää mennä. Etsin yrttejä nelipuun lähistöltä.”
Kirjoturkki näytti pettyneeltä. Pennut pysyivät vain hiljaa, mutta vaihtoivat katseita.
”Näemmehän taas pian?” Kirjoturkki kysyi toiveikkaana.
”Tottakai.” Kehräsin nuolaisten ystäväni korvaa. Ukkossydän nyökkäsi hyvästeiksi, ja pennut lhtivät kipittämään emonsa edellä. Pian Kirjoturkki ja Ukkossydänkin olivat kadonneet näkyvistä. Huokaisin syvään, tuijottaen pieniä tassunjälkiä maassa.
Miten minun pentujeni kävisi?
En voinut viedä niitä Jokiklaaniinkaan. Olinhan rikkonut soturilakia valtavasti.
Käveltyäni aivan Ukkospolun vierelle, aloin vasta erottaa lähestyvän kissan. Painauduin varmuuden varaksi matalaksi. Silmä kovana tuijotin polun toiselle puolelle, kunnes erotin kissan Havukynneksi. Nousin nopeasti pystyyn ja seisoin siinä tyyni ilme kasvoillani. Havukynsi loikki Ukkospolun ylitse, ja nuolaisi lempeästi päälakeani. Minä pysyin hiljaa, ja istahdin maahan.
Havukynsi loi minuun kysyvän katseen. Nielaisin äänekkäästi, ja sekunnin murto-osan ajan pidätin hengitystä.
”Havukynsi..” Maukaisin hiljaa. Kollin uteliaisuus heräsi.
”Niin?” Hän kysyi varovasti. Jokainen lihakseni oli jännittynyt kun se vain pääsi suustani.
”Odotan pentujamme.” Vinkaisin kimeästi. Havukynnen silmät lennähtivät selälleen. Kolli katsoi minua sanattomana. Tunsin, että olin kutistunut pienemmäksi kuin koskaan. Hän näytti varmaan huojentuneemmalta kuin minä. Kolli istahti maahan katsoen minua vihreät silmät ammollaan.
”Pentuja!” Kolli huudahti. Nyökkäsin hitaasti, ja tuijotin maata.
Seurasi pitkä hiljaisuus. Hiljaisuus oli suorastaan painostava. En edes hengittänyt hetkeen. Tuntui, kuin aika olisi pysähtynyt. Sitten Havukynsi avasi suunsa.
”M..Mitä me teemme niille? … Etkai sinä niitä Jokiklaaniinkaan voi viedä. Varsinkaan jos niiden isä on Varjoklaanissa..” Havukynsi maukui hiljaa. Katseemme kohtasivat. Nielaisin hiljaa.
”Jutellaan muualla. Joku voi kuulla..” Maukaisin kylmästi. Havukynnen hengiys alkoi tasaantua, kun kolli rauhoittui hieman. Hänen niskakarvansa laskeutuivat.
”Tiedän yhden paikan, seuraa.” Kolli maukui.
Lähdimme hiippailemaan Varjoklaanin reviirin uumeniin. Olin käynyt siellä aiemmin vain kerran, tapaamassa Havukynttä. Reviiri oli minulle kuitenkin aivan vierasta.
Askeleeni olivat tuskin kuultavissa. Havukynnen ruskea turkki näytti paljon tummemmalta varjojen seassa. Vilkuilin hermostuneena ympärilleni. Minulla ei ollut hajuakaan missä päin olimme.
Pian puiden siimeksestä kykeni erottamaan pienen luolan. Sen suuaukko oli suunnilleen sen kokoinen, että kissat mahtuisivat siitä sisään.
Katsoin epäröiden Havukynnen kapuamista koloon. Tassuttelin itsekin sisään luolaan. Siellä oli muuten pimeää, lukuunottamatta luolan katossa olevaa suurta reikää, josta päivänvalo tunkeutui sisään.
Havukynsi istahti maahan huokaisten. Painauduin kollin turkkia vasten.
Katsoin ympärilleni mietteliäänä.
”Pentuja ei voi viedä Jokiklaaniin. Olen parantaja.. ja kumppanini olisi Varjoklaanin kissa.” Huokaisin. Havukynsi näytti myötätuntoisleta, mutta hänen katseessaan oli pohtiva katse. Kukaan ei pystynyt kuvittelemaan miltä se tuntui, joutuisin hylkäämään pentuni, tai jättämään Jokiklaanin. Valinta olisi minun.
”Sain idean.” Havukynsi ilmoitti hetken kuluttua. Katsoin häneen kysyvästi.
”Kerro..” Mumisin. Havukynsi näytti mietteliäältä.
”Voisin viedä pennut Varjoklaaniin.” Kolli töksäytti. Olin vähällä sähäistä vihaisesti, mutta hillitsin itseni, ja ajattelin asioita hetken. Jos pennut vietäisiin Varjoklaaniin, en näkisi niitä koskaan, ja ne eivät tuntisi minua kasvaessaan.
Mutta jos veisin ne Jokiklaaniin, minusta tulisi luopio, koska minua ei huolittaisi takaisin klaaniin. Mutta jos jäisin jonnekkin tänne kasvattamaan pentuja, niin olisin hylännyt koko Jokiklaanin. Heillä ei olisi toista parantajaksi koulutettua kissaa. Pennut saisivat ajan myötä kuitenkin kuulla klaaneista.
”Mutta entä mitä sanoisit klaanillesi?” Kysyin hiljaa. Entä jos pentuja ei hyväksyttäisi Varjoklaaniin? Olihan heillä muitakin kissoja ruokittavana.
Havukynnen katse oli epätoivoinen.
”Voin sanoa...” Kolli irvisti hieman. ”..Jos sanon löytäneeni pentuja metsältä, ja jotain sinnepäin..” Kolli maukaisi. Huokaisin syvään.
Yhtäkkiä pompahdin pystyyn. Hiivin luolasta ulos, kummastunut Havukynsi kintereilläni. Kasvoillani loisti päättäväinen ilme. Sisimmissäni olin kuitenkin epäröivä ja surullinen. Hiivin metsää pisin pienen matkan päähän. Revin sammalta kivien päältä.
”Mitä oikein touhuat? Luulisin ettei sammalista ole hyötyä tähän tilanteeseen.” Havukynsi sanoi ihmettelevästi. Nuolaisin kollin korvaa hellästi.
”Auta minua.” Käskin. ”Minun on kerättävä paljon makuusammalia.” Julistin repien sammalta enemmän. Havukynsi ei kysynyt enempää, vaan auttoi.
Lopulta kun meillä oli riittävästi sammalta, avasin vasta suuni.
”Jään luolaan.” Kerroin hammasta purren. Havukynsi näytti kauhistuneelta.
”Oletko hullu! Entä jos partio löytää sinut?” Hän huudahti. Hymähdin hieman.
”Minun on pakko. Jos palaan Jokiklaaniin, ajanmyötä minun huomanneen odottavan pentuja. Jään tänne kunnes pennut ovat tarpeeksi vahvoja Varjoklaaniin vietäväksi.” Sanoin maahan tuijottaen. Havukynsi näytti vastustavan asiaa.
”Entäs mitä Jokiklaanille käy? Aiothan sinä palata sinne vielä!”
Sitä en ollutkaan ajatellut. Tosiaan. Mitä kertoisin Jokiklaanille. Onhan parantajalla tärkeä rooli klaanin keskuudessa.
”En tiedä, mutta se ei ole tämän hetken murhe.” Mumisin. Havukynsi huokaisi myöntymisen merkiksi. Havukynsi puuskahti puoliäänettömästi:
"Tähtiklaani päättököön siitä.."
|
Vastaus:
Huh huh, onpas kimurantti tilanne O.O Kirjoita pian jatkoa ^^ 23 kp.
~Lupiini~ |
|
| Nimi: Tunturisielu |
08.05.2012 13:16 |
//Noniin, saa nähä, eroanko tän jälkeen..
Näin Riekkosulan ja Ruskalehden suutelevan ja tuhat salamaa poltti turkkiani. Ulvaisin raivostuneena ja molemmat kissat kääntyivät minuun päin. ''Tunturisielu, tämä ei ole sitä, mitä luulet..'' Riekkosulka naukui hätääntyneenä. Paljastin hampaani ja sähisin. ''Miksi? Miksi petit minut? Miksi särjit sydämeni? Luulin että olisit kiltti minua kohtaan, mutta särjetkin sydämeni tuhanneksi pirstaleeksi?'' sihisin kyynel silmäkulmassa. Raapaisin maahan syvän jäljen. Ruskalehti astui askeleen eteenpäin. Mutta perääntyi tiedettyään, että minua ei kannattaisi lähestyä. Pitkähäntä otti minua niskasta ja paiskasi yllättäen Suurkiveä päin. Riekkosulka ulvaisi äimistyneenä ja astui lähemmäs minua. Makasin maassa liikkumattomana. ''Noniin, ainakin hän rauhoittui. Nousehan siitä, Tunturisielu'' Tulitähti maukaisi. En tehnyt elettäkään. ''Tunturisielu?'' päällikkö toisti ja katsoi minua lähemmin. Päässäni oli syvä haava. ''Hän ei hengitä! Tuokaa parantaja!'' kolli ulvaisi. Riekkosulka ravasi minua kohti, mutta Hiiriturkki pysäytti tämän. ''Luulen, että sinun ei kannata sekaantua tähän...'' naaras sihahti. Oppilaat kantoivat ruumiini parantajanpesälle.
Mielessäni pyöri. Ympärilläni oli aika epäselvää ja sumuista, mutta pian kuva alkoi selkentyä. Esiin ilmestyi lumivalkoinen naaras, jonka silmät hehkuivat kultaista meripihkaa. ''Yö syntyy surusta ja kyynelistä.. Pimeä verhoaa Myrskyklaanin leirin, jolloin mikään ei tule säästymään'' naaras kuiskasi. Nyökkäsin ja ymmärsin, mitä tuo tarkoitti. Nyt olisin tavanomaisesti herännyt, mutta sen sijaan, vajosin pohjattomaan pimeyteen... //Jatkoa Riekko? Ja tää ei sitte herää.. Ps. Kurkkaa pentuhakemuksiin.. |
Vastaus:
Älä pliide eroa D: Hieno ja jännä tarina, 6 kp.
~Lupiini~ |
|
| Nimi: Varispentu |
07.05.2012 21:47 |
//Jatkan Syys ^-^
Oli yö.Emomme Riekkosulka oli palanut ja minä ja Syyspentu olimme siitä niin onnellisia. Katsoin nukkuvaa Riekkosulkaa. Vieressäni nukkui Syyspentu. Pukkasin häntä hiljaa. Naaraspentu kohotti unisena päätään.
"Oletko valmis sun ekaan seikkailuun?",kuiskasin
Syyspentu suorastaan ponkaisi ylös. Kipitin pentutarhan luona olevalle aukolle ja autoin Syyspennun ulos ja menin perässä. Sitten menimme vielä muurin alta. Syyspentu katsoi ympärilleen haltioituneena. Aloin kutittaa häntä ja hän kikatti. Vierimme molemmat rinteen alas. Nousin ylös nauraen.
"Leikitään!", ehdotin
Syyspentu meni kyyryyn ja esitti sähisevänsä. Tuumin hetken. Sitten kipitin sivuun ja poimin kukan ja laitoin sen siskoni korvan taa.
"Nyt olet hyvä, Myrskyklaanin soturi.", kehräsin naaraspennulle
"Kiitodd...",Syyspentu miukui
"En koskaan taistelisi sua vastaan, joten ollaan tiimi!", ehdotin
"Valit...tulka.", Syyspentu koitti puhua ja nolostui
"Varissulka ja...Syysmyrsky!", miukaisin
Syyspentu innostui. Kipitin hänen vierelleen ja sanoin miukaisten:
"Seikkailu alkaa!"
Syyspentu riensi juoksuun. Juoksin kikattaen perään ja loikin kivien yli, niin isojen kuin pystyin. Muut kiersin.
"Rawr!", Syyspentu hyppäsi pusikosta
Juoksimme yhdessä metsässä, tähtitaivaan alla. Loikimme monien esteiden yli. Loikkasimme yhden pusikon läpi ja silmäni suurenivat. Näin kuunvalossa näkyvän joen.
"Aurinkokivet.", piipitin
"Paha paikka?", Syyspentu kysyi täydellisesti
"Joen toisella on puolella on Jokiklaani...", selitin varovasti
Syyspentu kallisti päätään kysyvästi. Taputin tassullani maata merkiksi istua. Istuimme molemmat. Katsoin Syyspentua silmiin.
"Muut klaanit ovat vihollisia.", miukaisin
"Mikti?", Syyspentu kysyi
"Koska sukupolvia sitten klaanien ensimmäiset päälliköt päättivät niin.", sanoin
Lopetin puhumisen. Haistelin ilmaa ja naurahdin kimeästi. Syyspentu katsoi minua kummissaan.
"Tule!", miukaisin
Kipitin läheiselle pusikolle ja viitoin tassullani Syyspennulle. Hän sipsutti luokseni.
"Katso...", kuiskasin
Näytin naaraalle karhunvatukoita. Syyspennun kasvoille levisi hymy. Poimimme marjoja. Tassutimme joen lähelle ja kävimme makuulle syömään marjoja. Katsoimme hopeahäntää ja kikatimme. Tuuli ujelsi korviimme ja ihan kuin se olisi laulanut...:
"Ei etäisyys, ei vuodetkaan, ei mikään meitä erota..."
//Syys voisi jatkaa >:3 |
Vastaus:
Ihana tarina sinusta ja Syyspennusta <3
~Lupiini~ |
|
| Nimi: Ruskalehti |
07.05.2012 20:44 |
Jatkan Riekkooo!! :3
Sätkähdin hämmästyksestä ja katsoin naarasta joka oli sulkenut silmänsä. Sydämmeni tykytti ainakin tupla kertaa lujempaa. Tuntui kuin jää sydämmessäni olisi pirstoutunut tuhansiksi palasiksi ja tunsin taas lämmön sydämmessäni. Suljin itsekkin silmäni ja painuin Riekkosulkaa lähjemmäksi. Kiedoin häntäni kiinni tämän häntään. (Mikä hiirenaivo olenkaan! Pilaan kaiken!) mietin mutten voinut estää sitä. Tuntui kuin kaikki ympäriltämme katoaisi...Kuin edellisellä kerralla. Tunsin kun naaras kosketti tassullaan minun tassuani ja se tuntui pilven pehmoiselta. Tuntui kuin olisin lentänyt. Päästin hitaasti irti ja avasin yhtä hitaasti silmänikin. Naaraskin oli aukaissut silmänsä ja peräännyimme toisistamme. Häntämme irtosivat toisistaan nopeasti ja minun lysähti maahan. Hymyilin ujosti.
"Tuon olisi pitänyt olla ensimmäinen suudelmamme" kuiskasin. Hän katsoi hämmästyneenä maata ja nousi seisomaan. Näin kuinka hän oli pyöristynyt hieman raskauden takia. Tämä hymyili arasti ja kohtasi katseeni. Siinä vilkkui eloisa, kaunis pilke jonka muistin nähneeni bviimeksi oppilaisajoilta.
"Missä Syyspentu ja Varispentu on?" hän kysyi ravistaen hieman päätään.
"Ööh.." olin vieläkin lumoissani naaraan kosketuksesta, suudelmasta. Ravistin itsekkin päätäni ja laitoin asiat päässäni järjestykseen.
"He menivät jonnekkin" sain kuitenkin sanottua. Hän nyökkäsi ja juoksi pian pois näkyvistäni. Huokaisin syvään ja katserlin ympärilleni. Olo oli niin kevyt ja ihana. Hyppelin ilmassa välittämättä kyljessäni olevasta kivusta. Voisin minä hetkinä tahansa lähteä lentoon. Hyppelin eteenpäin hyräillen. Hymyni yltyi varmaan korviinikin asti.
((Päivän pääsätä ja nyt jatkan Tunturin tarinaa ;)))
Katselin yhäkin piretännä ympärilleni. Kipu kyljessäni oli kadonnut kokonaan. Tulitähti mursi ja sähisi raivoissaan kun kulki ohitseni. Näin tässä haavoja.
"Mikä on?" kysyin hämmästyneenä. Päällikkö pysähtyi koddallani ja nosti vihreän ja palavan katseensa minuun. Hänen silmänsä leimusivat raivoavina ja kiukkuisina.
"Tunturisielu käyttäytyi kuin mikäkin paras päällikkö! Hän alkoi määräilemään MINUA ja hyökkäsi kimppuuni!" hän sähisi ja sylki välillä vihoissaan. Pupillini laajentuivat järkyryksestä sekä järkytyksestä.
"Minä menen puhumaan hänelle" kuiskasin itsestäni ja käänsin Tulitähdelle selkäni. Juoksin valkoisen soturin luokse, jolla oli laikukas turkki. Hän oli kiukkuisen näköinen ja kun lähestyin tätä, minut valtasi sähköinen tunne. Hämmästyin mutta jatkoin sisukkaasti matkaa.
"Tunturisielu" kuiskasin ja istuin tämän viereen. Tämä mulkaisi minua vihaisena ja ärsyyntyneenä. Tämän kynnet olivat veriset yhä.
"Mitä haluat?" hän sihahti.
"Miksi hyökkäsit päällikön kimppuun?" kysyin rauhallisesti.
"Hah! Samaa voisin kysyä sinultakin" hän naurahti halveksivasti.
"Pelkäsin Riekkosulan puolesta"
"Tulitähti alkoi epäillä uskollisuuttani..Sinun takiais" hän sähähti. Vavahdin kun tämä sihisi niin kiukkuisesti. Tämän häntä säkenöi. Pelästyin ja katsoin tätä hämmilläni.
"Älä sinäkään puutu asioihini" hän ärjyi. Nousin seisomaan ja paljastin kynteni.
"Hyvä on!" murisin. Soturi näytti yllättäen katuvankin tekojaan ja katsoi tassujaan Hännän valo sammui.
"A..an.." hän änkytti.
"En halua olla tuollaisen eptturin ja hirviön kaveri!" ärähdin ja käänsin tuollekkin selkäni. Kihinsin kiukusta ja käpäläni veivät minua kohti pentutarhaa. Sieltä löytäisin Riekkosulan pentuineen. Astuin sisään.
"Saanko tulla?" kysyin mahdollisimman iloisen kuuloisena mutten pystynyt peittämään vihaisuuttani. Riekkosulka katsoi minua tuikkivin silmin, niinkuin Varispentukin.
"Perhe koossa!" kolli hihkui. Astuin lähemmäs kissoja ja istuuduin näiden viereen.
"Kauan sekin ilo kesti" hän naurahti ja näytti murheelliselta.
"Eikun Tunturisielu oli vain alkanut pomottamaan päällikköä ja hyökännyt kimppuun" selitin nopeasti ja kohautin lapojani. Hän nyökkäsi ja katsoi hetken mietteliäästi tassujaan.
"Ja tämän häntä säkenöi" tuhahdin ja katsoin Syyspentua.
"Kuinka hyvin hän jo puhuu?" hymyilin vaihtaen samalla puheen aiheen. Riekkosulkakin näytti pitävän ideästä ja käänsi ylpeänä päätään Syyspennun puoleen.
"Hän oppii ihan pian!" hän hehkui. "Näytäppä Ruskalehdelle." Kaunis pentu naaras katsoi ensin minua ja siteen emoaan.
"Sano hei ja hyvästi" kuningatar kuiskasi pennun korvaan. Tämä nyökkäsi ja käänsi meripihkan värisen katseensa minuun.
"Hei....ja.....hyvästi" hän sanoi varovaisesti ja tarkasti. Hymyilin iloisena ja kehräsin.
"Oikein hienoa!" minä ja Riekkosulka kehuimme samaan aikaan. Pieni pentu hymyili ja alkoi kehräämään pienoinen tassu hehkuen. (Se ei ole loppunut) mietin ja hymyni hyytyi hetkeksi. Varispentua alkoi kismittämään kun katsoimme vain Syyspentua.
"Syyspennusta taitaa tulla yhtä kaunis kuin äidistään" kuiskasin lempeästi. Hän naurahti. Varispentu hyppäsi keskellemme.
"Tuleeko minusta yhtä hyvä soturi kuin sinusta?" hnän kysyi liilahtavat silmät tuikkien. Kehräsin ja katsoin harmaata kollia.
"Paljon parempi" kehräsin.
"Jokainen naaras iskee varmasti silmänsä sinuun" jatkoin "Kun se ei minulla onnistunut." Varispentu nauroi ja hyppi emonsa luokse...
Riekko voi jatkaa X3
Sori tuli lyhyt :'( |
Vastaus:
Hieno ja kaunis tarina :) Pahoittelen vastauksen viiväsymistä. 19 kp.
~Lupiinitähti~ |
|
| Nimi: Riekkosulka |
07.05.2012 18:31 |
Jatkoa...
Heräsin aamuauringon ensi säteisiin. Haukottelin makeasti ja nousin venytellen ylös. Ratamohäntä nousi ähkäisten ylös.
"Tähtiklaanin kiitos olet kunnossa!", huokaisin helpotuksesta
"Huh, kylläpä se osku tuntui!", Ratamohäntä naukui
"Lähdetäänkö kotiin?", ehdotin
Ratamohäntä nyökkäsi innoissaan ja tassutimme tunnelille. Kuljimne sen kautta takaisin nelipuulle. Hengitin sisääni raikasta metsäilmaa ja tassutimme Myrskyklaanin reviirille. Loikimme kiviä pitkin ja saavuimme virralle. Onneksi kaksijalkoja ei näkynyt enää. Ylitimme taas virran tukkia pitkin ja pujahdimme saniaisten sekaan. Kuljimme aika ripeästi. Aurinkohuipun aikaan olimme jo lähellä leiriä. Metsästimme hiiret ja söimme ne hiljaa. Sitten jatkoimme. Pian olimme piikkihernetunnelilla. Ratamohäntä ryntäsi leiriin. Minä kipitin perässä rivakasti. Kissat käänsivät katseensa meihin. Harmaaraita juoksi luoksemme korvat höröllään. Hän ilmeisesti tiesi, olihan hän varapäällikkö.
"Kukaan ei uhkaa meitä nyt.", vastasin katseeseen
Harmaaraita jolkotti kohti päällikön pesää. Muutamat toivottivat meidät tervetulleiksi takaisin. En nähnyt Tunturisielua missään. Mutta näin erään toisen; Ruskalehden. Kolli piirteli aika synkkänä tassullaan maahan. Kummallinen varmuus syttyi sisälläni. Kipitin Ruskalehden luo ja kolli nousi vähän irvistäen pienen hymyn alta. Katsoin Ruskalehteä silmiin. Kolli kallisti päätään kysyvästi.
"Toivon todella, että tämä piristää sinua...", sanoin hiljaa
Sitten painoin suuni Ruskalehden suulle...
//Ruskaa jatkoaa? >:D |
Vastaus:
Awww! Mitähän Ruska mahtaa sanoa? 6 kp.
~Lupiinitähti~ |
|
| Nimi: Tunturisielu |
07.05.2012 17:41 |
| Katsoin Ruskalehden harhailua Soturipesälle. Hymyilin hieman, mutta sitten kuulin jylisevän äänen. ''Tunturisielu!'' Se oli Tulitähti. Nielin kurkkuuni muodostuneen palan ja kuljin arasti päällikönpesälle. Tulenpunaisen kollin askeleet olivat kankeat. ''Tunturisielu. Muistatko, kun liityit Myrskyklaaniin? Olit vielä oppilas, mutta tapailit jo Riekkosulkaa. Silloin olit erittäin uskollinen ja rohkea. Mutta nyt, olen pettynyt sinuun'' Tulitähti maukui vakavana. Katsoin nolona tassujani. ''Lupasit tuoda Ruskalehden luokseni. Ja löysitkin hänet, mutta käskit hänen paeta. Senkin valehteleva saasta!'' päällikkö sähisi raapaisten kuonoani kovaa. Irvistin kipua ja tunsin, kuinka punaiset veripisarat roiskuivat vaalealle turkilleni. ''Minä en huoli klaaniini pettureita, kuten sinä'' kolli sähähti ja yritti samaa, mutta iskin tuon käpälän kauemmas. Katsoin Tulitähteä uhmaavasti silmiin. ''Sinäkö? Määräisit minun toimiani? Hah!'' murahdin ivallisesti. Päällikkö yritti loikata kimppuuni, mutta iskin tuon ketterästi pesän seinämään. Kolli takertui tiheisiin oksiin. Kurotin kuononi tämän eteen ja sihisin: ''Vaikka olenkin klaanissani, et voi määräillä minua. Teen, mikä MINUSTA tuntuu oikealta, enkä piittaa viiksenkarvan vertaakaan siitä, mitä sinä yrität käskeä. Minähän en ystävääni tapa, joten painuisit hiiteen minua määräilemästä!'' Tulitähden pupillit laajenivat ja tuo vapisi hiukan. Heilautin pitkää häntääni, joka alkoi hehkua. Aivan, kuin se olisi palanut valoa. Murisin päällikölle ja hipaisin hännälläni tuon kuonoa. ''Shht! Miten sinä..?'' Tulitähti sihisi pidellen kipeää kuonoaan. ''Sytytät pian koko metsän tuleen!'' Huulilleni levisi ivallinen virne. ''Voima on täysin hallussani. En ole enää sama pentu, kuin ennen, joten pysyttele erillä kimpustani'' sähähdin ja poistuin pesästä. Loiste hännässäni sammui ja käskin Pitkähännän ja jonkun oppilaan irrottamaan Tulitähti seinämästä. (Mikä minuun oli mennyt? Olin muuttunut, enkä pelkästään voimieni perusteella.) ajattelin, mutta se ei minua haitannut tipan vertaa. Istahdin keskelle aukiota ja vilkaisin kaikkia lähestymisyrityksiä tekeviä kissoja palavasti ja ivallisesti. //Jatkoa Ruska tai Riekko? Ja jos käy, niin tää omaa sellasen jännän voiman.. |
Vastaus:
JEE, CATPOWERIII! >:DD Njoo, saat hyvästä tarinastasi 7 kp:etä XD.
~Lupiinitähti~ |
|
|
|
